Ei kaikki kultaa mikä kiiltää

Tarkastin eilen loppuun yhden gradun. Tai en tarkastanut vaan annoin siitä kommentit ennen viimeistä kirjoitusversiota. Gradu oli tosi hyvä. Asiat vaan ei aina ole sitä, miltä aluksi näyttää. Kirjoittajan taso on kuulemma noussut niin paljon muista töistä, että nyt syynäillään taas sanankäänteitä, ettei teksti vain olisi kopsattua.

Löysin parin tunnin surffailun päätteeksi muutamia sellaisia tekstipätkiä, joissa gradun tekijän oma osuus on kyseenalaista. En usko, että kyseessä on plagiaatti. Kun kirjoittaa vieraalla kielellä, kiusaus käyttää samanlaisia lauserakenteita on joskus ylivoimaisen suuri. Täytyy vain huomauttaa, että kirjoittaja tarkistaa vielä kertaalleen lähdeviittaukset ja merkitsee näkyviin suorat lainaukset.

Ei kai jokaista opiskelijaa, joka parantaa loppua kohti omaa suoritustaan, voi syyttää plagioinnista? Sitä varten me kommentoimme toistemme töitä, että kirjoittajalla olisi mahdollisuus kehittää työtään eteenpäin. Voihan olla, että tämäkin graduntekijä on pyytänyt kommentteja useilta henkilöiltä ja muokannut tekstiään niiden perusteella.  

Plagiointi on vakava asia, mutta niin on myös siitä syyttäminen. Teen nyt varmasti väärin, kun kirjoitan koko asiasta tänne blogiin, mutta yritän samalla tyhjentää oman mieleni epäolennaisuuksista. Olen varma, että ainakin tässä tapauksessa plagiointisyytös on aiheeton enkä minä ainakaan aio käyttää aikaani etsiäkseni muutamia suoria lainauksia, joita ei ole merkitty asiaankuuluvasti. On tässä tärkeämpääkin tekemistä. Sitä paitsi ainahan voi pyytää opiskelijaa kertomaan omin sanoin omasta työstään ja perusteista, miksi päätyi tiettyihin valintoihin. Jos työ on oma, osaa tekijä myös perustella tekemisensä.

Yliopistoyhteistyö kilpailuetuna

Haastattelu strategisesta kumppanuudesta yrityksen ja yliopiston välillä meni tänään ihan hyvin. En ole vielä ehtinyt tehdä alustavaa analyysiä, mutta näyttää siltä, että kumppanuudesta on todellista hyötyä molemmille osapuolille.

Oli yllättävää, että yritys ei nähnyt yliopistoa alihankkijana vaan näki, että yksi yrityksen kilpailutekijöistä on yhteistyö tieteellisesti meritoituneen akateemisen yksikön kanssa. Siksi kumppanuutta voikin kutsua hyvällä syyllä strategiseksi.

Yliopistolle yritysyhteistyö mahdollistaa uusien mallien validoinnin ja menetelmäkehityksen. Yhteistyöstä syntyy myös luonteva kaupallistamisväylä uusille palveluille. Tuntuu melkein siltä, että yritys hyötyy yhteistyöstä enemmän kuin yliopisto, vaikka yliopisto saa tutkimukseensa selvää rahaa ja myös tämän kaupallistamismahdollisuuden. Ja rahaahan yliopistolta nimenomaan puuttuu.

Yrityksen saama hyöty ei ole näin konkreettista. Yliopistoyhteistyö on enemmän mainetekijä ja sitä kautta kilpailukeino kuin kapasiteetin lisäys.

Tosi mielenkiintoinen juttu. Strateginen kumppanuus -paperi pitää, harmi kyllä, jättää hautumaan ainakin vuodenvaihteen yli. En aloita edes litterointia. Sitä paitsi aamulla haastattelunauhoja etsiessäni tajusin kauhukseni, että minulla on ainakin kolme haastattelua litteroimatta viime keväältä. Mihin aika oikein menee, kun ei väikkärin perushommiakaan saa tehtyä?

Silmät sikkuralla gradua

Olen lukenut koko päivän yhden opiskelijan gradua. Hän antoi sen minulle kommentoitavaksi jo syyskuun lopussa. Syyskuun! Olen tosi surkea ihminen, kun en ole saanut aikaiseksi kommentoida sitä. Gradu on jo varmaan muuttunut niin paljon, että tokkopa kommenteista on enää mitään hyötyä.

Olen yrittänyt  epätoivon vimmalla päästä eroon rästihommista. Ei näytä hyvältä. Täällä kotona tulee jatkuvasti keskeytyksiä eikä illalla ole mitään mahdollisuutta tehdä töitä.

Gradu on saatava pois käsistä huomenna, vaikka huomenna minulla on yksi haastattelu Oulussa. En ole sitäkään ehtinyt valmistella yhtään, mutta sen minä handlaan kyllä entisten haastattelujen pohjalta. Näkyyköhän tässä taas se itsensä uhraaminen, josta kirjoitin aiemmin? Gradun kommentit pitää hoitaa ensin ja sitten vasta omaan väikkäriin liittyvä haastattelu. Opinko minä ikinä?

Aikataulutin 30boxiin tämän kuun tehtävät. En tajua, miten voin selvitä niistä, mutta ei minulla ole muuta vaihtoehtoa. Näyttää siltä, että melkein kaikki pitää ehtiä tehdä ennen Uuden-Seelannin reissua. Edessä on tosi paljon lukemista, mutta myös kirjoittamista ja pari luentoa ja harjoitustöiden tarkastusta. Lukemisesta ja kirjoittamisesta ei voi laistaa, koska niissä laiskottelusta on kauaskantoiset seuraukset, mutta nyt  täytyy tinkiä luennoista ja harjoitustöistä. Toinen luennoista tulikin niin yllättäen, ettei kukaan voi olettaa minun tekevän elämäni parasta luentoa. Toinen taas on enemmän sellainen seminaarialustus.

Ehkä minä siis selviän, mutta vielä Uuden-Seelannin lähtöpäivänä pitää lähettää konferenssipaperi Jyväskylään. Sen deadline on marraskuun lopussa.

Uusi rooli lääkeliiketoimintaan

Nyt niin hurjasti kehumani lääkeliiketoiminnan kurssi saa aivan uuden piirteen. Minusta tulee yhden luennon ajaksi opettaja. Opetan siis itseäni. Hieman skitsofreenista, mutta kai se menee.

Luennolla käsitellään innovaatioita ja tuotestrategioita lääkealalla. Tuttua tarinaa, jonka alunpitäenkin luulin tulevan minun luennoitavaksi. Minut kuitenkin istutettiin opiskelijan penkkiin ja luennointi jäi proffille. Nyt markkinoinnin proffa ei pystykään pitämään lupaamaansa luentoa ja hän pyysi minua hoitamaan homman kotiin.

Kiva aihe ja innostava yleisö. Ainoa pieni miinus on se, että työtaakkani ei ainakaan kevene. Niin ja ehkä uskottavuus on nollissa, kun siirryn opiskelijasta opettajaksi ja taas opiskelijaksi saman päivän aikana.

Mitäpä sitä positiivisella palautteella?

Lukuseminaariabstrakti sai murskatuomion. Molemmat kommentaattorit olivat aluksi miettineet, ettei paperissa ole mitään kritisoitavaa. Ei heillä ollutkaan paljon mitään sanottavaa paitsi toinen heitti ilmaan ihmettelyn tutkimuskysymyksen laajuudesta. Paperi ei tietenkään ollut ihan näin valmis, mutta ei ehkä ihan niin huonokaan kuin mitä seuraavat puheenvuorot antoivat ymmärtää.

Alettiin nimittäin puhua ensin kysymyksen laajuudesta. Oliko tutkimuskysymys niin laaja, ettei siihen voi edes vastata? Kysymys kuulemma myös eli tekstin edetessä, vaikka sitä en usko. Aineisto ei vastaa kysymykseen, mutta millaisia tuloksia kyseinen aineisto voisi edes tuottaa, ihmetteli joku.

Ehdin onneksi kertoa, että käytimme Heidin kanssa sektori nimitystä koko Suomen bioalasta ja klusteria, kun puhuimme alueellisista keskittymistä. Päivi seuraavaksi olisi kuulemma väittänyt, että meillä oli käsitteet sekaisin. Tämä ero pitää tuoda esiin paperissa ja muutenkin pitää miettiä ja kirjoittaa auki pohdinta oikeasta määreestä. Päivin mielestä julkisessa keskustelussa puhuttiin ensin toimialasta, sitten biosektorista ja klustereiden kautta siirryttiin lopulta shokkeihin. Kysyin, ovatko shokit tosiaan tieteellinen termi, jota voi käyttää, mutta sitä Päivi ei tiennyt. Outoa, että hän nosti termin esiin, jos ei ole varma, voiko sitä edes käyttää tieteellisessä artikkelissa.

Päivin mielestä meiltä puuttuu perusteet koko tutkimusasetelmalle. Meillä oli väitteitä ilman perusteluja. Mihin perustamme väitteemme, että sektorin muotoutuminen on hidasta? Mihin perustamme väitteemme, että julkinen tuki edistää sektorin muotoutumista? Miksi näin olisi? Jos voimme perustella nämä sisäänrakennetut väitteemme, tutkimuskysymys on aiheellinen ja kiinnostava, muuten se on vain tuulesta temmattu ja raflaava. Siten voisimme myös perustella tarkastelutason, kansallinen vai alueellinen.

Meillä on kuulemma sellainen lähtökohtaoletus, että julkinen tuki alueittain on erilainen, jolloin aluetason tarkastelu olisi järkevää. Päivi penäsi, mistä tämä oletus tulee, mutta en osannut vastata siihen. Minusta meillä ei ole sellaista oletusta. Eikä meillä myöskään ole sellaista ennakko-oletusta, että suomalaiset bioklusterit olisivat poliittisesti edistettyjä vaan se on mielestäni yksi paperin tulos. Päivin mielestä se oli jo ennakko-oletus, mutta perustelematon sellainen.

Otsikointi oli epäonnistunut eikä vastannut paperin sisältöön. Päivi myös ehdotti, että kirjoittaisimme sittenkin väikkäriimme osan tai luvun. Tyytyisimme kuvailemaan Kuopion bioklusterin tai -shokin syntyhistorian ja that’s it.

Muiden papereista löytyi Päivin mielestä jotain hyvääkin, mutta meidän paperista ei nostettu esiin mitään positiivista. Kritiikki tuntui julmalta ja mieli musteni entisestään. Niinpä vedän täällä keksejä suoraan paketista eikä se ainakaan paranna oloa. Pitää kuitenkin jättää tämä muhimaan hetkeksi ja palata asiaan muutaman päivän päästä. Yleensä kritiikkiä on helpompi antaa valmiiksi mietitystä paperista kuin sellaisista kyhäelmistä, jollaisia aika moni muu tänään käsitelty paperi oli. Kritiikistä on varmasti hyötyä, mutta nyt sitä on hankala hahmottaa. Harmitti vietävästi, että jouduin kokemaan kaiken palautteen yksin tyyliin ”sinä sanot näin”, vaikka minä en ollut sanonut mitään. Yhdessä kuitenkin seistään paperin takana.