Opetin tiistaina viimeistä kertaa tälle vuodelle. Eipä tuo kummoisesti mennyt. En kokenut mitään erikoisia oivalluksia tai ylipäänsä mitään. Sinänsä oli ihan helppo puhua toimintatutkimuksesta, kun sitä itsekin käytän, mutta silti oli aika hutera olo puhua metodologiasta. Ei näin vihreää tutkijan planttua pitäisi laittaa menetelmäluennolle muuta kuin kuulijaksi. Miten siinä selittää uskottavasti toimintatutkimuksen juuria, kun ei itsekään tiedä vielä mitään?
Turhaanpa minä tässä nyt jauhan opetuskokemuksesta, kun tuntuu, ettei luennoinnista jäänyt käteen oikein mitään. Suunnitelmassani pysyin, samoin aikataulussa, eli ainakin luennon rakenne oli ihan jees. En lähtenyt pohtimaan syvällisesti toimintatutkimuksen taustoja, koska olimme muiden opettajien kanssa sopineet, että opiskelijoille on tärkeintä oppia käyttämään esittelemiämme tutkimusmenetelmiä. Siksi teimme pari harjoitusta tuntien aikana. Oikeastaan vasta tentissä näen, kuinka hyvin opiskelijat todella ymmärsivät, mitä toimintatutkimus on. Yksi opiskelija kiinnostui hommasta niin kovin, että suunnitteli käyttävänsä toimintatutkimusta omassa kandityössään. Toivottavasti hän ei ota liian suurta taakkaa harteilleen.
Yksi tosi hyvä oivallus tuli jonkun opiskelijan suusta. Hän sanoi tai paremminkin kirjoitti taululle, että toimintatutkijalla on kaksoisrooli, kun hän on tutkija, mutta myös osa yhteisöä ja yhteisön ongelmia. Minusta oli huippu hyvin sanottu, että tutkija on myös osa yhteisön ongelmia. Pitää muistaa antaa kredittiä tästä huomiosta tuntemattomaksi jääneelle opiskelijalle. Loistava huomio kerta kaikkiaan!