Julkaistu

Ole ja näy siellä missä asiakaskin

Katri Lietsalan (Gemilo Oy) puheenvuoroa olen odottanut kaikkein eniten. Hän kertoo myynnin edistämisestä sosiaalisen median keinoin. Myös Lietsala painottaa strategiaa ennen sähköiseen kauppaan syöksymistä. Pitäisi miettiä, mitä tavoittelee, kenen kanssa, missä, miten ja millä menestys lopulta mitataan.

Hän korostaa, ettei sosiaalisessa mediassa ole mitään kummallista. Hän suosittelee käymään läpi olemassa olevat online-yhteisöt. Kohderyhmällähän voi olla jo yhteisö, johon yritys voi mennä mukaan eikä uutta palvelua tarvitse luoda tyhjästä.

Sosiaalisessa mediassa pitää olla aito ja karhea. Karheudella Lietsala tarkoittaa sitä, että on parempi antaa todellinen kuva yrityksestä kuin liian ruusuinen, jolloin asiakas taatusti pettyy ja kertoo asiasta eteenpäin.

Lietsalan mukaan sosiaalinen media perustuu profiileihin. Siksi myös yrityksellä pitäisi olla omat kasvot. Suomessa perinteisesti piilotetaan yksilö organisaation taakse. Lietsalasta on harmi, että hyvät tyypit eivät näy missään. Myynnin edistämistä sosiaalisen median keinoin olisi juuri se, että tultaisiin rohkeasti esiin verkossa.

Tuli mieleen Ilkan idea tehdä jokaisesta eCompetence Centerin toimijasta oma henkilökortti. Näin abstrakti organisaatio saisi joukon osaajien kasvoja ja tulisi samalla ehkä lähemmäs asiakasta, lukijaa, käyttäjää – ketä tahansa kiinnostunutta. Kannatin Ilkan ideaa jo aiemmin, mutta nyt vielä enemmän. Lietsalan puheenvuoro aukaisi minulle sen, mitä ehkä olin ajatellut itsekin, mutten vielä osannut pukea ajatusta sanoiksi.

Katri Lietsala muistuttaa, että jos oma kohderyhmä on Facebookissa, yrityksen kannattaa ilman muuta mennä itsekin sinne. Facebook-mainoksen voi tehdä vähälläkin osaamisella. Lietsalan väite saa vahvistusta yleisöstä, kun yksi mies kertoo kokeilleensa Facebook-markkinointia.

Se, mikä on huonoa sosiaalisen median mainostamisessa, on se, että mainos saattaa lähteä sellaiseen levitykseen, joka ei palvelekaan yrityksen tarpeita. Hän näyttää esimerkin taksikuskin blogista, jossa hän parjasi jotain tiettyä automerkkiä. Google yhdisti tähän blogimerkintään samaisen auton mainoksen. Ei ihan onnistunut ratkaisu.

Palvelut ja toimintaympäristöt pitää siis valita tarpeen mukaan. Lietsala kertoo, että Bauman ja Willis puhuvat osaamisen arkkitehtuurista. Sen perusajatelma on, että luodaan järjestelmä, jossa käyttäjillä on valta päättää, mitä järjestelmässä näkyy. Esimerkin Lietsala kertoo Digg-palvelusta, jonka etusivun linkkilistan käyttäjät äänestävät. Pitää tutustua tähän osaamisen arkkitehtuuriin paremmin.

– Sosiaalisen median ytimessä on avainsanat, profiilit ja syötteet, Lietsala tiivistää. Sosiaalinen media rakentuu julkaisutyökaluista (blogit yms.), säilöistä (flickr yms.), verkostoista (Facebook), jakelupaikoista ja liitännäisistä (esim. Facebook-sovelluksia).

Esityksen tärkein teema on, että pitää olla läsnä siellä, missä asiakkaat ovat. Siksi yritys voi mennä vaikka Facebookiin eikä käytäkään omaa julkaisutyökalua. Oikea-aikaisuudella saa näkyvyyttä, mikä johtaa myös kauppaan.

—

Käy katsomassa smule.

Julkaistu

Alueet näkyviin paketoimalla

Jari Auranen GoFinland MTV3:sta ja Tietotalosta kertoo sähköisistä jakelukanavista. Miksi ei olla oikeissa jakelukanavissa, siellä missä asiakaskin on? Jokainen tuppaa olemaan nyt kotipesän laitossa ja vasta sitten, kun oma pää on kunnossa, päästään eteenpäin myös maailmanlaajuisissa jakelukanavissa.

Aurasen mukaan alueetkin ehkä yrittävät ensin rakentaa massiivisia järjestelmiä ja vasta, kun kaikki on valmiina, aloitetaan verkkokauppa? Kummin päin tehdään, se pitäisi ratkaista yrityksessä. Pitäisi tehdä valinta tietoiseksi.

Auranen käyttää esityksessään destinaatio-termiä. Millä edellytyksillä dynaaminen paketointi onnistuu destinaatiossa? Miten saataisiin aikaan eräänlainen one stop shop? Tätä samaahan mietittiin aikoinaan oman väikkärini tapausorganisaatiossa.

Auranen provosoi, että Unaira ja Viator ovat tyhjää täynnä suomalaisten destinaatioiden tarjonnan osalta. Jos jokainen tekee vähän omiaan, todelliseen dynaamiseen paketointiin aluetasolla ei päästä koskaan.

Aurasen mukaan strategian pitäisi olla selvillä, jotta osattaisiin sanoa, ketkä ovat kumppaneita ja mihin jakelukanaviin yrityksen kannattaisi osallistua. Auranen kertoo esimerkin Finnairin palvelusta, johon alueilla on mahdollisuus kertoa omasta tarjonnastaan. Kun Auramo halusi lentää Kuopioon ja selvitti, mitä tarjontaa Kuopiosta löytyisi, ei Finnairin palvelusta kuitenkaan löytynyt yhtään kuopiolaista palveluntarjoajaa. Auramon mukaan on ihan sama, minkä suomalaisen kaupungin järjestelmään olisi syöttänyt. Tulos olisi ollut aina sama pyöreä nolla.

– Destinaatiotarjonnalla esimerkiksi hotellit voisivat erottua kilpailijoistaan, Auramo toteaa.

Hän nostaa esiin suomalaisen uniikkituotteen, mökkituotteen. Silti esimerkiksi ohjelmapalveluita tarjoavat organisaatiot eivät ole mukana dynaamisen paketoinnin järjestelmissä, joiden kautta mökkivaraukset tehdään..

Auranen päättää esityksensä toteamalla, että alueet ovat olleet liikkeellä pitkään, mutta mitään ei ole tapahtunut ja hän pelkää, ettei mitään tapahdukaan ihan heti. Pelottava ennustus, mutta ehkä jossain määrin osuva. Mielestäni Suomi on jäänyt monesta junasta, mutta sähköisessä kaupankäynnissä voisi olla vielä toivoa siitäkin huolimatta, että lounasseurani suomalaiset hotellinjohtajat kehuivat vuolaasti amerikkalaistas verkkokauppaa ja haukkuivat kilvan sen suomalaisia kilpasiskoja.

Vaikka Auranen päätti esityksensä uhkakuvaan, hän vastaa Kauppisen kysymykseen, miksi verkkokauppa ei Suomessa toimi, että sähköinen kauppa on tulossa, mutta se vie aikaa. On tehty rohkeita ratkaisuja eikä sen suhteen olla muita jäljessä. E-liiketoimintaa osataan tehdä, mutta kansainvälisten toimijoiden kanssa pitäisi toimia aktiivisemmin.

Joku yleisöstä toteaa, että Suomessa ollaan kyllä teknologiaorientoituneita, mutta ulkomailla ollaan herkempiä lähettämään beta-versioita markkinoille. Suomessa hinkataan ratkaisua niin kauan, että lanseeraushetkellä se on jo vanha. Aurasen mukaan rohkeutta aiempaan julkaisuun olisi, jos yrityksellä olisi strategia kunnossa.

Julkaistu

Best Western antaa asiakkaalle vallan TripSay’ssä

Lounaan jälkeen ohjelma jatkui Maija Hyötyläisen puheenvuorolla Best Western –ketjun Suomen ja Baltian yksiköstä. Hän kertoo, miten Best Westernin palkittuja sivuja kehitetään ja toteutetaan. Ketjun sivut on tiukasti ohjeistettu. Rakenteet, värit ja tyyli annetaan ylhäältä. Ainoastaan hotellikohtaiset omat sivut saa varioida.

Best Westernillä on kuitenkin yksi mielenkiintoinen ominaisuus sivuillaan. Heillä on suora linkki TripSayhin, jossa asiakkaat voivat kertoa mielipiteensä hotellista. Hyötyläinen sanoo, että esimerkiksi Baltian hotellin TripSay-linkissä kehutaan kovasti kilpailijaa, mutta se ei haittaa ketjua. Yhteisöllisyyden aikana edes maailmanlaajuinen Best Western –ketju ei voi eikä halua vaikuttaa mielipiteisiin.

Turvallisuusasiat puhuttavat myös Hyötyläistä. Intialainen hakkeri kaupitteli ihan vastikään kymmenen miljoonan Best Western –asiakkaan tietoja netissä. Todellisuudessa hakkeri oli asettanut troijalaisen viruksen saksalaisen hotellin koneelle ja sitä kautta hän oli saanut kymmenen asiakkaan tiedot. Tietoturva on kuitenkin todellinen ongelma myös matkailusektorilla.

Hyötyläisen mielestä hinta on ajanut asiakkaat nettiin. Kuitenkin liiketoimintastrategian pitäisi ohjata myös verkkokauppaa. Jos myy telttamajoitusta, asiakas voi pettyä, jos nettisivuilla annetaan kuva teknisistä hienouksista. Ei kannata pelätä sitä, jos kotisivut eivät ole teknisesti hienot, jos ne ovat yhtenäiset muun viestinnän kanssa ja tavoittavat asiakkaan.

Yleisöstä kysytään, kuinka paljon varauksista tulee netin ja kuinka paljon muita kanavia pitkin. Hyötyläinen ei osaa vastata kysymykseen. Hän kertoo, että suomalaisilla sivuilla käy noin kymmenen tuhatta kävijää kuukaudessa. Koko ketju tekee nettikauppaa kymmenellä miljoonalla dollarilla päivittäin.

”Meille ei kävijämäärä ole tärkeä vaan se, että saadaan myyntitavoite täyteen”, sanoo Hyötyläinen. Siinäpä konversiota kerrakseen.

Julkaistu

Konferenssijärjestelyjen vaikeus

Yhtä hyvät konferenssiyhteydet jatkuvat Haaga-Heliassa kuin esimerkiksi EBRF:ssä. Mikä tässä maksaa, kun ei yhdessä teknologian luvatussa maassa saada toimimaan langattomia verkkoja? Pääsen verkkoon aina välillä ja sitten taas tipahdan ulos.

Nyt kun seminaariin osallistujat jakaantuivat kahteen tilaan, tässä pienemmässä tilassa en pääse enää lainkaan nettiin. Pääsisin Haaga-Helian verkkoon, mutta sinne minulla ei ole tunnuksia. Aiemmin käytin Hotel Haagan verkkoa, jonne tiesin tunnukset.

Raivostuttaa.

Julkaistu

Matkailun pk-yrittäjä muutospaineessa

Yritykset toimivat tänä päivänä laajassa ja kompleksisessa maailmassa. Rahoitukseen osallistuvat valtiot, välittäjäorganisaatiot ja yksityinen sektori. Siksi Kirsi Mikkolan mukaan yritysten pitäisi jatkuvasti luodata ympäristöä muutosten varalta. Yritys menettää otteensa asiakkaisiin, kumppaneihin ja kilpailutilanteeseen, jos yritys tuudittautuu ajatukseen, että asiat ovat hyvin ja työt hoidetaan tehokkaasti.

Suomen osuus matkailumaana on tällä hetkellä olematon globaaleilla markkinoilla. Matkailun kokonaiskulutuksen kuitenkin oletetaan kasvavan voimakkaasti. Toinen muutoksen tarve syntyy siitä, että vaikka brittiläisen tutkimuksen mukaan Suomen web-sivustoja pidetään vanhanaikaisina, silti ostotottumukset muuttuvat niin, että entistä useampi ostaa matkansa netistä.

Mikkola esitti mielenkiintoisen huomion, että matkailuliiketoiminta, jos mikä on yritysten välistä kauppaa, sillä matkavaraus on yleensä kokonaisuus –  paketti, jonka tuottamiseen osallistuu useampia matkailuyrityksiä. Enpä ole ajatellutkaan näin. On hyvä, että joskus itsestäänselvyys puetaan sanoiksi, koska vasta sitten niihin voi kunnolla havahtua.

Seuraavaksi Mikkola käsittelee, miten alan kompleksisuus vaikuttaa pk-yritykseen. Mikkolan mukaan pk-yrityksillä ei ole välineitä, joilla toimia. Toisaalta niillä ei ole osaamista, jolla hankkia näitä välineitä. Miten pk-yritys voisi toimia sähköisen liiketoiminnan kentällä, jos sillä on käytössään vain office, outlook ja staattinen verkkosivu?

Yrityksellä ei ole osaamista eikä työvälineitä viedä ohjelmapalvelua tai muuta tuotettaan osaksi dynaamista pakettia. Suomen matkailuvaltti ei ole majoittuminen vaan tänne tullaan Mikkolan mukaan tekemään jotain. Siksi pk-yrittäjän tarjoama ohjelmapalvelu on tärkeä osa dynaamista matkapakettia.

Jos tarvittavia teknologisia ratkaisuja on tarjolla, yrityksistä puuttuu sitoutuminen niiden hankkimiseen ja käyttämiseen sekä laskelmat teknologian kokonaiskustannuksista ja hyödyistä. Ennen kuin voidaan aloittaa sähköinen kaupankäynti, yrityksen johto pitää sitouttaa asiaan.

Suomalaista matkailualan pk-yritystä vaivaa asenneongelma. Yrityksissä on ehkä tiedostettu, että jotain pitäisi tehdä, muttei osata kysyä asiaa keneltäkään saatika, että osattaisiin esittää oikeita kysymyksiä.

Minun pitää palata Mikkolan esitykseen. Haagan nettiyhteys tökkii pahemman kerran, mutta onneksi Mikkolan ja muiden esitykset tulevat seminaarin jälkeen nettiin. Riitti kun piti ajatukset kirkkaina.

Julkaistu

Itsestäänselvyyksiä ja teknistä jargonia

Mies vaaleanpunaraidallisessa kravatissaan puhuu sähköisen kaupan taustoista ja terminologiasta selkokielellä. Jaakko Löppönen totesi alkuun Ilkan olevan eCompetence Centeristä Joensuun yliopistosta. Hyvää mainosta meille, mutta matkailualan opetus- ja tutkimuslaitoksenkin voisi mainita.

Ilkka aloitti hirmuisella rykäisyllä mikkiin ja säikähti itsekin. Mikkiä piti säätää reippaasti pienemmälle. Joka seminaarissa on Ilkan mukaan yksi akateeminen kotkottelija, jolla on pitkä tukka ja parta. Ilkka on nyt se.

Esityksensä hän aloitti toteamalla, että internet on media, ei teknologia. Siitäpä ei sen enempää. Seuraavaksi Ilkka ihmetteli suomalaista tilaa siitä näkökulmasta, että hän, omien sanojensa mukaan ei kovin fiksu mies, on ainoa internet-markkinoinnin osaaja matkailualalla. Mieleeni nousi taas sama kysymys: ”Millainen on internet-markkinoinnin osaaja?” Miten se määritellään?

Kaupankäynti on markkinoinnin alakäsite

Kauppisen mielestä markkinointi on kaupankäyntiä korkeamman tason termi. No hei, totta hemmetissä! Kauppisen mukaan tämä kuitenkin unohdetaan monesti.

– Internet-markkinointi=markkinointia internetissä, sanoo Kauppinen. Se ei ole mitään muuta kuin markkinointia internetissä. Miksi sitten ihmiset pelkäävät sitä ja hankkivat yritykseen uusia osaajia, kun markkinoinnin kanava muuttuu?

Verkkokauppa ei käy, jos kukaan ei tiedä, että se on edes olemassa. Internetissä tunnettuutta voi lisätä parhaiten internet-markkinoinnin keinoin. Ihan oikein Kauppinen tuomitsi kotimaisen verkkokaupan, jossa pelkän kotisivun luomisen ja julkaisun oletetaan olevan internet-markkinointia. Ei riitä sekään, että laitetaan Hesariin ilmoitus, jossa kerrotaan kotisivusta.

Vaikka kuluttaja löytäisi verkkosivulle, hän ei välttämättä tee ostopäätöstä. Samaa pakettia ei voi tarjota kaikille. Pitäisi tarjota monenlaisia medioita, joista jokainen löytäisi omansa. Oletin, että Kauppinen pääsee tästä profilointiin, mutta hän kulkikin eri suuntaan ja nosti esiin erilaisia sosiaalisen median palveluita ja teknologisia alustoja ratkaisuksi. Blogi tavoittaa eri asiakkaita kuin staattinen www-sivu. Yhteisöpalvelut kiinnostavat toisia, kuvapalvelut joitakuita.

Tavoite ohjaa internet-markkinointia

Olipa alusta mikä tahansa, yrityksellä pitäisi olla tiedostettu tavoite. Kävijöitä voi olla paljonkin, mutta kuinka moni heistä kuuluu kohderyhmään ja on siten potentiaalinen asiakas. Kauppinen pääsee lempiaiheeseensa eli konversioon. Kuinka monta ihmistä saavuttaa tavoitteen?

Konversioarvoa voi kasvattaa kohdentamalla markkinointi tietyille kävijöille. Ohjataan henkilö suoraan sivulle, jossa häntä puhutteleva sisältö on. Jos mummo ei osaa käyttää sivuja, ne ovat liian vaikeat eikä konversio kasva.

Kauppinen päättää puheenvuoronsa sähköisestä markkinoinnista sen budjettiin. Hänen mielestään 80/20-sääntö pätee myös internet-markkinointiin. 80 on panostus markkinointiin ja 20 teknologiaan . Tällä hetkellä suhde on Kauppisen mielestä jotain 5/95.

Toinen esitysosio, sanasto, alkaa sanalistalla. Kauppinen myöntää, ettei termien määritys välttämättä täytä tieteellistä tarkastelua. Sanojen selittäminen ei avaudu ilman esimerkkejä. APIt, RESTit, SOAPit ja ASPit menevät ainakin minulta ohi ja veikkaanpa, ettei moni muukaan ymmärrä. CRS, ARS ovat minulle uusia. Computerized reservation system ja Automatized reservation system.

Sanoja on aivan liian paljon – ehkä parikymmentä. En hoksaa, mikä tämän sanastokertaamisen funktio on. Itse olisin paneutunut enemmän yleisempiin termeihin ja termeihin, jotka on suoraan kohdennettu yrittäjille. Eivät yrittäjät välttämättä ymmärrä teknistä jargonia. Vähemmän on enemmän – long tail.

Yleisöstä joku kysyy, mitä mikrobloggaus on. Ilmeisesti mikrobloggaus kiinnostaa, koska siitä halutaan tietää enemmän.

Julkaistu

Kustannustehokas yliopisto

Olen ollut uudessa työpaikassani nyt puolitoista kuukautta ja päässyt taas kiinni yliopiston arkeen. Tietohallinnon sovellukset eivät ole tähän saakka koskettaneet minua, sillä onnistuin liukenemaan yliopistolta apurahatutkijaksi juuri silloin, kun nämä pahamaineiset vakoiluohjelmat otettiin käyttöön. Nyt olen taistellut niiden kanssa yhtä monta viikkoa kuin olen ollut töissäkin.

On käsittämätöntä, että yliopistossa ei tehdä kattavaa selvitystä, kuinka paljon nämä typerät ohjelmistot tulevat yliopistolle maksamaan! Pelottaa ajatellakin sitä kustannusta, mitä esimerkiksi yksi kotimaan matka kustantaa yliopistolle, kun matka suunnitellaan hankitun sovelluksen kautta.

Matkailusta harmaita hiuksia

Istun nyt junassa kohti Helsinkiä. Tämän matkan varauksen aloitin vasta viime viikolla, koska sain tiedon niin myöhään. Kerroin sihteerille, mihin olen menossa ja moneltako minun pitää olla paikalla. Hän selvitti, etten millään ehdi junalla tai linja-autolla eli olisi pakko lentää ja lentokoneellakin myöhästyisin. Minä palasin seminaarin ohjelmaan ja päätin, että on parempi myöhästyä puoli tuntia ja mennä sittenkin lentämällä.

Tässä välissä kuulin, että järjestäjä kutsui minut ilmaiseksi seminaariin. En kehdannut myöhästyä kutsutilaisuudesta, joten ilmoitin sihteerille, että perutaan lento, minä menen junalla jo edellisenä iltana. Sihteeri sai juuri ja juuri perutuksi matkavarauksen ja teki uudet varaukset.

Minä etsin tässä vaiheessa tietoa, missä päin Helsinkiä seminaari pidetään, jotta osaisin kertoa, mihin hotelliin haluaisin mennä. Itse juna- ja majoitusvaraus sujui sutjakkaasti. Aikaa tähän kaikkeen kului minulta puolisen tuntia ja suurin piirtein saman verran myös sihteeriltä. Matkatoimiston osalta en tiedä, miten kauan heiltä meni matkavaraukseen, joka kuitenkin peruutettiin.

Samaan aikaan tein matkasuunnitelmaa marraskuun alun Hämeenlinnan seminaarista. Löysin seminaarin itse. Kysyin laitoksen johtajalta, voisinko osallistua seminaariin. Lähes välittömästi lupa heltisi. Otin itse selvää ilmoittautumisista ja muista käytännönjärjestelyistä. Ilmoittauduin seminaariin ja pyysin lähettämään laskun suoraan yliopistolle. Tein samalla myös majoitusvarauksen, koska seminaariin osallistujille oli sovittu kiinteä hinta läheisestä hotellista. Sihteeri onnistui varaamaan minulle yliopiston auton, kun ensin olin käyttänyt aikaani selvittääkseni juna- ja linja-autoaikataulujen sopimattomuuden.

So far so good. Aikaa tähän mennessä oli kulunut minulta ehkä sellainen 30 minuuttia ja sihteeriltä viisi minuuttia. Ei paha.

Sitten matkasuunnitelma piti tehdä yliopiston matkustusohjelmaan. Osallistumismaksun kirjasin infokuluihin, koska yliopisto maksoi sen. Samoin majoituksen, joka tuli samalla laskulla yliopistolle. Yliopiston auton käyttökin oli selvä. Reitti Savonlinna-Hämeenlinna-Savonlinna, lähtö viiden kieppeillä tiistaina, paluu ilta kahdeksalta keskiviikkona, mutta mihin kirjataankaan kuljetut kilometrit?

Järjestelmän kilometrit-sivulla on selkeät ohjeet, miten tiedot kirjataan. On reitti, on kilometrit, on summa ja siitä verot, mutta ajoneuvoksi ei voi valita yliopiston autoa. Kulut-sivulla taas olisi yliopiston auton käyttömahdollisuus, mutta ei saraketta kilometreille.

Kokeilin syöttää tiedot ilman kilometrejä kulut-sivulle ja lähettää suunnitelman hyväksyttäväksi. Tulokseksi sain tiedon, että suunnitelmassa on virhe kulut/km rivillä -22. Oletin, että kulut/km tarkoittaa, että kilometrit pitää syöttää jonnekin. Kirjasin ne kilometrit-sivulle ja merkitsin kulkuneuvoksi muu kulkuneuvo. Hyväksyntään ja tuloksena sama virheilmoitus.

Pyysin sihteerin apuun ja siinä vaiheessa omat kuluni olivat hävinneet kokonaan. Hän kirjasi ystävällisesti ne kaikki takaisin ja muokkasi auton käytön oikein. Sama juttu: virhe kulut/km rivillä -22.

Suunnitelmaa ei voinut poistaa eikä lähettää hyväksyttäväksi. Toinen sihteeri tiesi, että rivit näkyvät tulosteessa, mutta minun ohjelmaversiostani ei voinut tulostaa. Hän yritti ja yritti muokata suunnitelmaani niin, että sen voisi lähettää eteenpäin.

Samaan aikaan tein tätä nykyistä Helsingin matkaani koskevaa suunnitelmaa. Kirjasin kaikki kulut: junamatkat, majoituksen ja taksimatkat hotellille ja takaisin. Tallensin ja lähetin hyväksyntään. Joku virheilmoitus tuli taas, mutta sain suunnitelman jotenkin keploteltua hyväksyjälle. Hetken päästä hyväksyjä tuli itse kysymään, eikö matkasta ole mitään kuluja, koska mitään kuluja ei näkynyt. Olihan siitä, mutta ne olivat hävinneet lähetyksen aikana.

Ei se mitään, hyväksyjä palauttaisi suunnitelman minulle ja minä lisäisin kulut takaisin. Niin tekisi, jos voisi. Suunnitelmaa ei voinut palauttaa eikä hylätä, koska kommentti puuttui riviltä X. Kommenttiriviä ei vain tahtonut löytyä. Tässä välissä vietimme hyvin ansaitun viikonlopun, koska emme keksineet ratkaisua kumpaankaan pulmaan.

Maanantaina sitten toinen sihteereistä alkoi oikein todenteolla selvittää kulut/km-ongelmaa. Aikansa kokeiltuaan eri versioita hän hoksasi, että jos kirjoittaa osallistumismaksut-riville vielä uudelleen selitteeksi saman osallistumismaksut, virheilmoitusta ei tule. Eli siis kaikille tiedoksi, että nimeltämainitsemattoman matkustuksia koskevan ohjelmiston ilmoitus: ”Virhe kulut/km rivillä -22” tarkoittaa, että sinun pitää lisätä kulut-sivun ensimmäisen rivin toiseen sarakkeeseen selite, jossa kerrotaan sama asia kuin ensimmäisen rivin ensimmäisessä sarakkeessa. Tai voihan se olla, että virheilmoitus ei kosketakaan ensimmäistä riviä, jolla minulla nyt vaan sattui lukemaan osallistumismaksut, vaan aina osallistumismaksuja, olivatpa ne sitten millä rivillä tahansa.

Sama sihteeri keksi, että kommenttisarake oli Hämeenlinnan matkasuunnitelmassani eri paikassa kuin siellä, missä hyväksyjä oletti sen olevan. Kun siihen kirjoitti jotain, lomakkeen saattoi palauttaa minulle. Hyväksyjältä olisi säästynyt tukko harmaita hiuksia, jos kommenttirivi olisi ollut siellä, missä ennenkin.

Rahaa palaa eikä maisema vaihdu

Tähän kaikkeen kahta matkaa koskevaan näpräämiseen meni minulta aikaa karkeasti sanottuna sellaiset neljä tuntia, kahdelta sihteeriltä ehkä yhteensä puolitoista tuntia ja hyväksyjältäkin tunti. Jos minun palkkani on sellaiset 17 euroa tunnilta, sihteerin ehkä samaa luokkaa ja hyväksyjän jotain 25 euron tienoilla, yhden matkan työkustannukseksi tulee siis hieman alle 60 euroa.

Montakohan matkaa yliopiston työntekijät tekevät vuodessa? Minulle tulee tämän vuoden puolella todennäköisesti neljä matkaa neljässä kuukaudessa. Tietenkin opetushenkilökunta matkustaa vähemmän, mutta toisaalta projektipäälliköt ja laitoksen johto matkustaa paljon enemmän. Ihan jokainen matka ei aiheuta näin paljon päänvaivaa, mutta tässä laskelmassa pitää muistaa, että molemmat esimerkkimatkat ovat vielä tekemättä eli jälkiraportoinnit ja tilitykset tulevat vielä tähän päälle. Jos lasketaan esimerkiksi meidän laitoksen matkojen osalta matkajärjestelyjen vuosihintaa, tulee siitä näillä kaavoilla reipas kymppitonni. Kymppitonni ja ihan turhaan!

Työaika takussa

Matkustusohjelma ei ole yliopiston ainoa idiotismia lähentelevä kaikille pakollinen työkalu. Meillä on myös toinen akateeminen lelu – työajanseuranta. Järjestelmä on varmasti ihan järkevä työkalu silloin, kun saa palkkaansa useasta hankkeesta. Sen avulla on helppo raportoida, mille hankkeelle tekee milloinkin töitä. Se vaan, että yksi järjestelmä ei riitä työajanseurantaan.

Yliopiston vahtikoirat valvovat, että olemme joka päivä kirjautuneina yliopistotaloon ainakin kello yhdeksän ja viidentoista välillä. Siitä pitää huolen alaovella seisova kellokorttilaskuri. Seurantalaitteessa on toistakymmentä nappulaa. Sisään ja ulos ovat ihan simppeleitä juttuja, mutta sitten on kaikenlaisia muita syitä ja selityksiä varten omat nappulansa.

Ei siis riitä, että tekee työnsä hyvin. Työ pitää tehdä virka-aikana. Minä tunnen aika monta ihan hyvää tutkijaa, mutta tunnen vain yhden tutkijan, joka teki tutkimustyötä säännöllisesti virka-aikana omassa työhuoneessaan.

Eikö edes yliopistossa ymmärretä, että kellokortit ja leimauslaitteet ahdistavat tutkijat tekemään kahdeksasta neljään tutkimusta eikä sille luovuudelle, mitä tutkimustyö vaatii, ole enää sijaa?

Minä neuvottelin jo ennen töihin tuloani, että voin tehdä väitöskirjatutkimustani työajalla. Oletin, että raportoin, kuinka paljon olen tehnyt tutkimustyötä kirjastossa, kotona, torilla ja kahvilassa. Mutta ylitöitä ei saa tehdä hankkeissa ja ylitöiksi katsotaan käytännössä kaikki iltakuuden jälkeen tehty työ.

Näiden ilta- ja kotona tehtyjen töiden raportointi yhteen seurantajärjestelmään ei riitä. Yliopiston päällekkäisjärjestelmä vaatii, että ne tilitetään myös työajanseurantahärveliin. Näytä minulle tavallinen yliopistolainen, joka osaa käyttää sen alakerran kellokorttilaitteen kaikkia nappuloita niin minä syön kaikkien työaikasäädösten takana ehkä häämöttävän silinterihatun!

Ei se mitään, on olemassa varasuunnitelma. Poikkeukselliset työajat voi raportoida paperilla eteenpäin – esimiehen puumerkeillä varustettuna. Siis yhteen järjestelmään sähköisesti ja helvetinkoneeseen kirjallisesti! Ja joka kuukausi painamme print-nappulaa, tulostamme kuukausiajon ja lähetämme sen sihteerille, joka lyö ne mappiin odottamaan aikaa valoisampaa!

Tietohallinnosta työtehoa

Yliopisto tuntuu olevan erikoinen laitos, joka haluaa aina lisätä byrokratiaa. Kun byrokratian lisäys ei enää onnistu lakeja säätämällä ja päätöksenteon portaita lisäämällä, ostetaan isolla rahalla muutamia uusia ”tietohallinnon sovelluksia”. Näiden työtä tehostavien sovellusten kehittäjät varmasti naureskelevat pukinpartaansa, kun saivat akateemiset hölmöläiset ostamaan jälleen kerran uuden käyttöliittymättömän kyhäilyn.

Ilmeisesti ongelma on siinä, että yliopiston päättävät elimet koostuvat ammattitaidottomista ihmisistä. Yleinen faktahan on se, ettei yliopistoon valita sopivinta vaan kirjallisesti pätevin ihminen. Siksi me työntekijät samoin kuin opiskelijat saamme kärsiä päätöksistä, joiden tekoon on riittänyt silinterihattu ja liuta akateemisia julkaisuja. Ei sillä väliä, onko nuo julkaisut tehty aikana ennen tietokoneita tai vaikkapa amerikkalaisessa mikä-mikä-yliopistossa, josta kukaan ei ole koskaan kuullutkaan, mutta jonka nettisivut ovat hienot.

Yliopistolla tuntuu olevan rahaa yllin kyllin. Sitä ei ole kuitenkaan koskaan tarpeeksi tutkimukseen ja opetuksen kehittämiseen. Nyt olen vihdoin keksinyt sen mustan aukon, johon ainakin yliopistolaitoksen rahat menevät. Ja pukki hivelee partaansa tyytyväisenä.

Julkaistu

Kunnallisvaalit ja mainonta

Näin kunnallisvaalien alla katukuvaa värittävät lukuisat vaalijulisteet, mutta kuinka monta ihmistä olet nähnyt tutkiskelemassa näitä mainoksia? Mainokset eivät tunnu kiinnostavan kovin montaa ihmistä – ei isot työkaluilla ja yhdellä naamalla varustetut mainokset, eikä sen paremmin pienten naamakuvien täplittämät joukkomainoksetkaan.

Kenelle vaalimainonta on suunnattu? Kuka on nykyisin niin kiireetön kulkija, että pysähtyy tutkimaan vaalimainosta? Aivan samoin voisi kysyä, mikä vaalimainosten tarkoitus on. Jos yhdessä julisteessa on kymmeniä naamoja, onko mainoksen tarkoitus ainoastaan palvella äänestäjää, joka ei muista sen naapurista tutun keskustalaisen nimeä ja numeroa? Onko sitä tarkoitusta varten järkevää edes painattaa kymmeniä mainosjulisteita yhtä kaupunkia kohti? Eikö tähän tarkoitukseen riittäisi se, että kyseinen juliste olisi näkyvillä äänestyspaikan läheisyydessä?

Äänestyspaikoilla ei tosin saa mainostaa. Siitä huolimatta jokaisesta kopista löydät kuvattomat listat nimistä ja numeroista. Haittaisiko enää äänestyskopissa seistessä, jos listoissa olisi näkyvillä myös ehdokkaan naamataulu?

Ehkä isojen vaaliplakaattien perimmäinen tarkoitus on herättää kansan syvät rivit ja kiihdyttää heidät kerrankin polkemaan wannabe-poliitikot suohon tai ainakin asfalttiin. Täällä Savonlinnassa on jo tehty ilkivaltaa vaalimainoksille (Itä-Savo 8.10.2008).

Kuopiossa vaalimainosten osalta päädyttiin toiseen ratkaisuun (Savon Sanomat 9.10.2008). Ulkomainontaa vähennettiin ja kaupunki jakoi kaikille äänestäjille kotiin vaalilehden. Eipä tarvitse jäädä nolaamaan itseään iltalenkillä ja kykkimään tihrusilmin vaalimainosten luo. Sen kun vaan kiehauttaa kupin kahvia ja tutustuu ehdokkaisiin mukavasti kotisohvalla.

Ehdokkaiden omista vaalimainoksista paljastuu usein ikävä totuus. Monet ovat täysin tietämättömiä nykyaikaisesta mainonnasta. Kun lehtimainokseen painetaan www.emmaehdokas@gmeil.fi, on vaikea olla vetämättä aamupuuroaan henkeen.

Miten sitä voisi äänestäjä vakuuttua siitä, että a) voi lähestyä edustajaa tarpeen vaatiessa, b) voi tutustua tämän ajatuksiin ja c) edustaja seuraa aikaansa ja on läsnä siellä, missä tapahtuu, jos verkkotyöskentely kaatuu www@gmeil.fi-sekoiluun?

Onneksi on niitäkin, jotka seuraavat aikaansa ja ainakin osaavat pyytää apua, jos eivät itse osaa panostaa verkkonäkyvyyteensä. Blogeja on monilla, mutta antavatko ne aina oikean kuvan ehdokkaasta? Blogi on hyvä yhteydenpitokanava ja loistava mahdollisuus tuoda omia ajatuksiaan julki suurelle yleisölle. Vesittyykö hyväkin viesti joskus amatöörimäisiin blogitoteutuksiin?

Tärkeintä on mielestäni hyvä yritys. Joidenkin kohdalla yritys voi voi tarkoittaa myös loistavaa lopputulosta.

Julkaistu

Virus EBRF:ssä

Marko Torkkeli Lappeenrannasta jatkoi virusmarkkinoinnista. Esitys meni ihan hyvin ja keskustelu kävi valtoimenaan lähinnä terminologiasta. Minua itseäni alkoi kovasti kiinnostaa käsitteiden sekamelska. Marko kertoi esimerkin, jossa muistaakseni hollantilainen laulaja julkaisi laulujaan netissä ja sai aikaan niin kovan nettikiinnostuksen, että sai lopulta levytyssopimuksen. Markon mielestä tämä oli esimerkki virusmarkkinoinnista, mutta minusta siinä hiottiin enemmänkin buzz-markkinoinnin pörinää. (Nyt joku voisi kertoa, kenelle kuuluu kunnia buzzin suomentamisesta pörinäksi…)

Olen ymmärtänyt, että virusmarkkinointi on sellaista, joka leviää ilman, että sanoman levittäjä on siitä edes tietoinen. Näin esimerkiksi hotmail-sähköpostia käyttävä levitti aikoinaan jokaisessa viestissään hotmail-sähköpostitilin ilosanomaa.

Pörinämarkkinoinnissa sen sijaan tarkoituksena on luoda hässäkkä jonkin tuotteen tai ilmiön ympärille. Markkinointimuotona pörinä on aika riskibusiness, sillä hässäkkä ja kova kiinnostus eivät tarkoita sitä, että kukaan ensinnäkään tunnistaisi, mistä pöristään, ja toiseksi kiinnostus ei välttämättä muutu rahaksi. Hyvä, klassinen esimerkki on Blair Witch Project, josta ei varmaankaan olisi tullut mitään ilman hurjaa videokuuluisuutta netissä. Suomalaisittain hyvä esimerkki on Star Wreck -scifiparodia.

Näin oli asian ymmärtänyt myös Suorannan Mari Jyväskylästä. Hän näytti minulle artikkelin, jossa oli jo tehty analyysiä, miten uudet markkinointitermit voidaan luokitella ja määritellä. Pitääkin muistaa etsiä se artikkeli.

Tommi lisäsi keskusteluun vielä mobiilimarkkinoinnin ja mobiili virusmarkkinoinnin ja Heikki muistutti vielä mobiilimainontamisen käsitteestä. Se, että lisätään keskusteluun uusi markkinointikanava, ei minusta muuta vielä asian ydintä. Markkinointia voidaan nimetä tsiljoonalla eri tavalla, jos uusi markkinointikanava luo tarpeen uudelle termille.

Mari muistutti meitä siitä, ettei virusmarkkinointi ole sama kuin word-of-mouth -markkinointi. Ei niin olekaan. Mielestäni vain ensimmäinen viruksen levittäjä tietää levittävänsä virusmarkkinoinnin sanomaa, mutta WoMissa jokainen asian eteenpäin puhuja, kirjoittaja tai millä tahansa keinolla asian esittäjä tietää, mitä tekee. Ehkä Markon esityksen musiikin suosittelijat ovat WoM-markkinoijia, mutta eivät virusmarkkinoijia. He tietävät, mitä tekevät, ja Markon tutkimuksen mukaan myös haluavat siitä jonkin palkkion.

Käsitekaaos olisi mielenkiintoinen probleema ja ansaitsisi selvitystyötä myös suomeksi. Pitää heti etsiä Marin artikkeli ja tutustua aiheeseen.

Julkaistu

Esityksestä draivia tulevaan!

Oma esitys sujui aika hyvin. Laiminlöin valmistautumisen aika pahasti, mutta silti en oikein osannut jännittää. En muistanut jännittää edes englannin kieltä. Muutamassa kohtaa hyppäsin yli sen, mitä olin ajatellut kertoa, mutta paikkasin unohdukseni lopussa. Siinä paikatessa huomasin sitten kiertäväni kehää, kun en oikein osannutkaan pukea sanoiksi sitä, mitä aioin kertoa. Jälleen kerran tajusin, että pitäisi muistaa suunnitella myös esityksen loppu. Jatkossa sen pitää tulla jämäkästi eikä, että tässä nyt oli ihan jotain vaan, että olisiko tähän jotain kommentoitavaa. En nyt ihan noin huonosti päättänyt työtä.

Jukka Hallikas Lappeenrannasta avasi keskustelun ja kiitti aluksi hyvästä esityksestä. Sain esityksestäni kiitosta jo ANZMACissa. Jukka kannatti kovasti softan käyttöä aineiston analyysissä. Itsekin olen sitä mieltä, että aineiston analyysi kaipaa kipeästi jämäkämpiä toimia kuin pelkkää omasta päästä lähtevää tulkintaa. Jos nyt aloittaisin väikkärin teon, tekisin taatusti määrällisen tutkimuksen. Sen kanssa olisi paljon helpompi elää. Julkaisuja saisi ihan eri tavalla aikaan ja aineiston analyysi olisi uskottavampaa.  Taas pitää miettiä esityksen loppua. Yksi tykkäsi kovasti esityksestäni ja sanoi AtlasTI:n tuovan siihen lisää tavaraa.

Tommi kysyi, miten push- ja pull-teoriat muuttaisivat tutkimustani ja pitäisikö minun hankkia lisää aineistoa, jos muutan tutkimuskysymystäni. Minun mielestäni aineisto riittää, vaikka sitä tarkastelisi uuden teorian kautta. Tutkimukseni on joka tapauksessa laadullinen eikä tutkimusongelmankaan välttämättä tarvitse olla kiveen hakattu. Tommi sanoi olevansa enemmän kvanttimiehiä!

Session puheenjohtaja Heikki Karjaluoto Jyväskylän yliopistosta kysyi, miten akateeminen tutkimustieto eroaa tutkimustiedosta yleensä. Minusta erot ilmenevät toisenlaisena kulttuurina ja käytänteinä. Kun akateemiset tutkijat haluavat julkaista ensin tuotoksensa akateemisissa julkaisuissa, yrityksessä tutkija huolehtii ensin tekeleensä suojaamisesta. Tämä on vain pieni murunen tutkimuskentässä, mutta hyvä esimerkki erilaisesta toimintakulttuurista.

Toisaalta kulttuuri on nyt muuttumassa. Yliopistot eivät ole enää niitä norsunluutorneja, jotka voisivat olla itsenäisiä ja itsepäisesti tutkia, mitä haluavat. Viimeistään nyt yliopistoissakin on huomattu, että kannattaa tehdä sellaista tutkimusta, jolle on todellista kysyntää.

Olavi Uusitalo Tampereen teknillisestä yliopistosta kertoi esimerkin Levittiltä, jossa insinöörit katsoivat peiliin ihaillen, kun pitäisikin katsoa ulos. Pahimmassa tapauksessa yliopistotutkijatkin ovat itsestään ylpeitä ja kulkevat silmälaput päässään maailmassa. Vain oma tutkimus nähdään sädekehän ympäröimänä.

Keskustelu jää aina kesken, eikä tämäkään kerta ollut poikkeus. Piti edetä aikataulussa eteenpäin. Minulle jäi tosi, tosi hyvä mieli esityksen ja keskustelun jälkeen. Sain mielenkiintoisia huomioita ja aion paneutua jatkossa ainakin Heikin esittämän kysymyksen ratkaisuun. Myös Jukan kommentti potkii minua taas eteenpäin. Huomasin ilokseni, että vaikka kaikki kommentoijat taisivat olla suomalaisia, minulla oli myös useampia ulkomaisia kuulijoita. Noh, kaikki kommentoijat olivat sentään professoreja!