Julkaistu

Uusi työ ja nippu avaimia

Ensimmäinen työpäivä takana. Uutta infoa, koodia ja ihmistä tuli sisään joka tuutista. Pienen ihmisen pää menee ihan pyörälle ja hätäännyksissäni unohdan asiat sitä mukaa, kun uutta tulee. Toivottavasti en unohda niitä oikeasti tärkeitä asioita.

Matkailuporukka oli mukavaa ja avuliasta väkeä. Kovasti toivottivat yhden kauppatieteilijän tervetulleeksi joukkoonsa. Pikkuisen pelottaa, ettei minulla ole niitä taitoja ja sitä osaamista, jota minulta odotetaan. Isot saappaat ovat löytäneet täytettäväksi ja minulla on vain kolmikutonen jalka.

Matkailu ja sähköinen liiketoiminta ovat minulle isoja haasteita. Kovalla työllä pääsen varmasti alkuun. En usko, ettenkö oppisi uutta, mutta opinko riittävän nopeasti. En ole aiemmin tehnyt näin tiukasti aikataulutettuja projektihommia ja nyt ylimääräistä ponnistelua aiheuttaa se, ettei kenttä ole minulle todellakaan tuttu.

Työt eivät oikein tänään päässeet edes alkamaan. Avainasiat ja tunnukset ja muut sen semmoiset veivät kaiken ajan. Ensimmäistä kertaa aloin ”oikeisiin töihin” vasta neljän jälkeen ja silloinkin varajohtaja kävi ovella kopsauttamassa, ettei ole tarkoitus jäädä yötöihin.

Työt on tehtävä hyvin, mutta elämässä on paljon muitakin tärkeitä asioita. Perheestäni taistelen enkä tee töitä kotona, jos ei ole ihan pakko. Ilkka on minulle tärkein eikä se muuksi muutu edes uuden tehtävän edessä.

Julkaistu

Leipää ja sirkushuveja

Tietotekniikka on sitten ihmeellistä. Vielä äsken tämä blogi ei toiminut ja nyt taas toimii. Kiitos Ilkan ja Pekan, että toimii. Jos minun pitäisi yksikseni älytä, mikä mättää ja miksi tietokoneesta tulee savua, olisin varmasti sormi suussa kaatamassa koneeseen bensaa. Makkaran voisin roihussa paistella.

Ehken nyt ihan niin uuno ole, mutta ei se kauaksi jää. Toisaalta miksi pitäisikään osata? Kun minulla sattuu olemaan lähelläni sellainen ihminen, joka hoksaa nopeasti vian, korjaa sen alta aikayksikön ja pussaa päälle – en nyt puhu Pekasta – niin miksi vaivautuisin itse? Miksi mietiskelisin monta päivää, kokeilisin jotain ja lopulta sekoittaisin koneen totaalisesti?

Tietenkin pitää itse osata edes jotain  ja kai minä osaankin. Osaan sen vain paljon hitaammin kuin ne, jotka osaavat oikeasti. Onneksi minulla ja meillä kaikilla on jotain sellaistakin osaamista, jota ei ole ihan kaikilla. Osaan laittaa kohtalaisesti ruokaa tai ainakin niin, ettei tarvitse joka päivä lämmittää mikropitsaa. Osaan katsoa monia asioita markkinoinnin näkökulmasta ja piirtää abstraktit ideat kuvioiksi. Tänä aamunakin aloin jo mietiskellä, miten Etelä-Savon matkailussa voisi lähestyä segmentointia McGrathin (2001, 54) product platformin kautta.


Tunnistettaisiin aluksi ne peruselementit, joista turistien matkat koostuvat. Niitä voisivat olla yleisellä tasolla majoitus, ruoka, kulttuuri, vesistö, kuntoilu, luonto  ja niin edelleen. Nämä jokainen jakaantuisivat useampiin variaatioihin. Esimerkiksi majoitus koostuisi luksusmajoituksesta, hotelleista, mökeistä, telttailusta ja pitkäaikaisesta majoittumisesta. Kulttuuriin tulisi oopperaa, balettia ja taidetta. Vesistöön laivaristeilyjä, vierasvenesataman palveluita, kanoottiretkiä ja sellaista.

Kun näitä osasia yhdistellään eri tavoin, saadaan tarjottua monille eri asiakasryhmille heidän toivomiaan ratkaisuja. Esimerkiksi kulttuurista kiinnostuneiden pakettiin tulisi majoitusta, kulttuuria eri muodoissaan ja ravintoa. Tämän segmentin sisällä olisi sitten erilaisia alasegmenttejä tai profiileja. Toiset tulisivat itse laulamaan oopperaan ja tarvitsisivat siksi pitkäaikaista majoitusta, olisivat kiinnostuneita käyttämään ravintolapalveluja vain silloin tällöin ja olisivat käytännössä töissä Savonlinnassa. Osa taas tulisi vain yhteen oopperaan, yöpyisi luksushotellissa yhden yön, söisi kalliilla parhaissa ravintoloissa, tulisi Savonlinnaan luksusjahdilla ja vaatisi käyttöönsä limousinen kuljettajineen.

Vaikka nämä esimerkkiryhmät harvemmin surffaavat netissä ja hankkivat sieltä tietoa mahdollisuuksistaan, ymmärrät varmasti, mitä tarkoitan. Kun kävijä valikoisi esimerkiksi majapaikakseen keskitason mökkimajoituksen kolmeksi yöksi Järvisydämestä, silloin jo pitäisi matkailupalvelun automaattisesti ymmärtää, ettei tarjoa tälle matkustajalle limousinea oopperaan. Ehkä hän olisi kiinnostuneempi vaellusratsastuksesta tai melonnasta ja koko päivän kalastusretkestä, koska siihen kolmen yön majoitus antaisi sopivasti aikaa. Saattaisipa matkailijaa kiinnostaa myös laivamatka Savonlinnaan ruokailuineen ja Olavinlinnan käynteineen, vaikka ooppera ei häntä kiinnostaisikaan.

Ainahan palveluun voi lisätä kentän, jossa matkustaja voi hypätä profiilista toiseen. Vaikka kalastus olisikin pääasiallinen syy tulla Saimaan rannalle, voi kalastajakin pynttäytyä yhtenä iltana parhaimpiinsa ja käydä oopperassa – ihan yleissivistyksen vuoksi.

Kuitenkin jo yksinkertaisilla valinnoilla saataisiin kullanarvoista tietoa matkailijasta ja osattaisiin ehkä kohdistaa hänelle oikeita palveluja jatkossa. Jos majoituksen peruselementti ei kiinnosta, kyseessä on ehkä jonkun paikallisen luokse majoittuva vieras tai sitten ohikulkumatkalainen.

Olipa syy mikä tahansa, aina kannattaa tarjota kävijöille peruutuslippuja oopperaan. Saadaan katsomon penkit täyteen ja kansalle sivistystä.

Julkaistu

Minä = #T5?

Väikkäri on nyt siinä vaiheessa, että aineisto on koossa ja analyysiä vailla ja nyt tarkoitan tietenkin sellaista kunnon analyysirytistystä. Laadullista aineistoa analysoi jatkuvasti osittain tietämättäänkin. Tekee tulkintoja eikä niiden ohjaavaa vaikutusta aineistonkeruussa voi oikein välttää. Pitää vaan koittaa olla tietoinen moisesta.

Nyt olen mietiskellyt oikein tosi mielellä, mikä olisi paras analysointimetodi. Jostakin kumman syystä olen taipumassa analysointiohjelman puoleen. Aloittelin eilen johtoryhmän kokousten muistiinpanojen koodausta ja olen jatkanut sitä tänään. En tee vielä mitään tageja vaan yritän häivyttää ensin henkilöllisyydet anonyymeiksi numerosarjoiksi ja muokata aineiston ohjelmayhteensopivaan muotoon. Minusta meinasi tulla #T5, mutta totesin, että ei ehkä kannata häivyttää itse itseään omassa tutkimuksessaan taka-alalle. Sen tekevät sitten aikanaan esitarkastajat.

Koodaus on aika hidasta puuhaa, ja jos olisin ollut fiksu, olisin jo alun alkaen kirjoittanut muistiinpanot niin, ettei tätä tarvitsisi nyt tehdä. Mutta ihan kivaa silti, että jotain tapahtuu. Onpahan tullut luettua aineistoa läpi intensiivisesti ja nyt alkaa vähän hahmottua, mitä siinä puhuttiinkaan. Ehkä jotain järkevää nousee esiin ennen pitkää.

Julkaistu

Sähköinen liiketoiminta

Olen vähän pulassa. Mieli tekisi analysoida omaa aineistoa, mutta toisaalta pitäisi alkaa ottaa matkailukenttää haltuun. Äsken sain tietää, että tämänsyksyisen markkinoinnin ja kansainvälisen liiketoiminnan luentoni aihe on muuttunut. Kun pari vuotta olen jaaritellut innovaatioista, nyt pitää jakaa sama aika kahteen: sähköiseen markkinointiin ja innovaatioihin.

Eivätpä Kuopiossa arvanneet, että uusi avaus sopii minulle mainiosti. Kävin eilen keskustelemassa mahdollisista työkuvioista matkailualalla ja keskusteluissa tuli voimakkaasti ilmi tarve kehittyä nimenomaan sähköisen markkinoinnin tai yleisemmin sähköisen liiketoiminnan alueella matkailukontekstissa. Nythän minun pitää joka tapauksessa mietiskellä sähköisen liiketoiminnan kiemuroita, ja sopivasti voin luentoani varten etsiä esimerkit matkailusta.

Luento on kuitenkin vasta marraskuun alussa. Sitä ennen pitäisi jo syyskuun kymmenes lähettää konferenssiesitys EBRF:ään. Mitäs minä kerron esityksessäni, jos en ehdi analysoida aineistoa? Kiperään pulmaan on siis olemassa helppo vastaus: analysoi aineistoa!

Julkaistu

Se kirkastuu sittenkin!

Ihmeellistä. Mahtavaa. Wautsi-wau! Minähän olen kaksi melkein kokonaista työpäivää tehnyt jotakin väikkärin eteen! Kirjoitin puhtaaksi ja luin ajatuksella läpi viimeisen johtoryhmän kokouspöytäkirjan ja innostuin uudelleen.

Miksi ihmeessä minun pitäisi takertua väkisin siihen, miten tutkimassani hankkeessa luotiin yhteistä ymmärrystä, mitä kaupallistaminen on? Voisinhan minä ihan yhtä hyvin ottaa toimintatutkimukselle läheisen kriittisen näkökulman itse tutkimuksen kaupallistamisprosessiin yliopistossa. Siitä saisi vaikka mitä irti.

Tutkimuksen aikana on moneen otteeseen pähkäilty, kenen oikeastaan pitää kaupallistaa akateemista tutkimusta. Onko se yliopiston innovaatioyksikön tehtävä vai tutkijoiden itsensä tehtävä, vai olisiko se jonkun yksittäisen, siihen hommaan palkatun ihmisen tehtävä? Nyt on jo nähty, etteivät yliopistossa syntyneet ideat välttämättä jaksa kantaa euroiksi asti.

Entäpä, jos lähtisin väikkärissäni liikkeelle ihan puhtaasti tästä eurooppalaisesta paradoksista ja sen jälkeen puntaroisin kriittisesti, miten esimerkiksi Kuopiossa voitaisiin kehittää kaupallistamisketjua sujuvampaan suuntaan?

Oikeastaan olen takunnut tutkimukseni kanssa siitä asti, kun olen yrittänyt ympätä siihen oppimisasiaa. Jo aiemmin yritin löysäillä näkökulmaa ja keskittyä vain mielenrakentamiseen. Sekään ei sujunut. Olen alkanut viime aikoina kaivata Tikkasen Irman kaltaista suoraviivaista ohjaajaa, joka olisi varmasti jo työntänyt minut kirjani kanssa maaliin. Nyt olen haahuillut oppimisen kanssa ja todennut olevani tosi tyhmä.

Mitä jos koko tämä aika ja energia olisikin uhrattu vähemmän abstrakteille asioille? Mitä jos olisin päntännyt innovaatiokirjallisuutta? Mitä jos olisin ottanut esiin kylmiä faktoja enkä pehmeää ja puolilämmintä tulkintaa? Mitä jos tekisin sen nyt ja kokeilisin, alkaako tekstiä tulla? Onhan tässä jo pari vuotta poljettu oppimisen suota jalkojen alla.

Julkaistu

Väikkäriahdistus iskee

Väitöskirja-ahdistus on iskenyt tosi pahana. Yllätän itseni vähän väliä ahdistumasta. Mielessä pyörii melko vahvasti ajatus siitä, ettei väitöskirja ehkä koskaan valmistu. Minulta puuttuu kokonaan tutkimisen into, jota väikkäri vaatisi. En pysty oikein näkemään itseäni missään väitöskirjan jälkeen. Olisi paljon helpompi, jos minulla olisi jokin haave tulevasta työtehtävästä tai työpaikasta, mutta kun ei ole.

Tänäänkin olen tehnyt kaikkea muuta kuin tutkimusta. Nyt minulla olisi aikaa tutkimukselle, mutta Ilkka tulee kohta ja pitäisi kuitenkin pian keskeyttää koko homma ruuanlaiton vuoksi.

En ymmärrä, miten minä onnistun joka päivä lipsumaan säännöllisestä työskentelyrytmistä. Jään aamulla näpräämään jotakin koneelle, havahdun aamupäivällä hirveään nälkään, kun aamiainen on jälleen kerran jäänyt väliin. Syön jotain ja samalla skippaan lounasajan. Sitten teen taas jotain muita hommia, tiskaan, siivoan, käyn kaupassa tai jotain muuta ja hupsista, kohta on taas nälkä, muttei enää kannata ryhtyä syömään, koska Ilkka on tulossa parin tunnin sisään ja joutuisin tekemään ruokaa moneen otteeseen.

Ei tällainen ruokailu muuten olisi paha asia, mutta en pysty yhtään keskittymään mihinkään, jos on nälkä. Väsyttää koko ajan eikä se enää auta, jos jotain syönkin. Väsymys on saanut jo vallan. Pitäisi ottaa tirsat, mutta ei muka voi, kun pitäisi oikeastaan tehdä väitöstutkimusta. Ympyrä sulkeutuu eikä mitään tapahdu. On vain nälkä ja väsy ja ahdistus tekemättömistä töistä.

—

Teuvo kyseli jo tutkimuksen edistymisestä. Kysymys oli vielä esitetty varovaisesti pienin kirjaimin, mutta takuulla Teuvokin kohta hermostuu, kun minä vain lusmuan. Olen viettänyt kesälomaa nyt vuoden yhteen menoon. Jokohan kohta olisi tekemisen aika?

Julkaistu

Tutoriaalista vielä vähäsen

Minusta alkaa tuntua siltä, että muuttaminen on ikuisuusprojekti. Olen koko kevään kuljetellut tavaroitani Kuopiosta Savonlinnaan ja pari kertaa on muutettu tavaraa Savonlinnaan tai Utajärvelle oikein kertarysäyksellä. Sitä voisi hölmömpi kuvitella, ettei pikkuruiseen yksiöön paljon tavaraa edes mahdu. Väärin! Täydellisen virheellinen luulo. Romua on valtavasti eikä sen pakkaaminen, kuskaaminen ja purkaminen tunnu päättyvän ikinä.

Viime viikolla olin markkinoinnin tutoriaalissa ja kirjoittelin muistiinpanoja tänne blogiin sitä mukaa, kun päivän ohjelma eteni. Vain kerran akku loppui kesken kaiken ja Annen esityksen muistiinpanot piti kirjoittaa paperille. Toisen kerran paperimuistiinpanoja syntyi omasta esityksestäni. Lupasin Annelle ja itselleni kirjoittaa nämäkin mietelmät tänne blogiin, mutta nyt on vierähtänyt jo viikko, eikä mitään ole tapahtunut.

Syy on kokonaan muutossa. Tutoriaalin jälkeen perjantaina lähdimme Ilkan kanssa Kuopioon, jotta olisimme hyvissä ajoin lauantaina muuttopuuhissa. Otin kuitenkin muistiinpanot mukaan, josko ehtisin jossakin välissä blogata ne tänne. Missäs ne raapustelut nyt ovatkaan? Ei mitään hajua.

Koko tutoriaalin tärkein anti lojuu muuttolaatikossa joko täällä Savonlinnassa tai Utajärvellä, todennäköisimmin Utajärvellä. Olen varmaankin pahoittanut Annen mielen, kun en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa huomioitani. Olen siitä kovasti pahoillani ja lupaan kirjoittaa ne puhtaaksi, heti kun vain löydän töherrykseni jostakin.

Viime syksynä, kun aloittelin bloggaamista, harmittelin, etten ollut aikaisemmin älynnyt hyödyntää blogeja ajatusteni selvittämisessä. Muistan, kun mietiskelin, miten helppo olisi palata esimerkiksi Helsingin tutoriaalin mietteisiin, jos muistiinpanot olisivat blogissa. Nyt kun voisin korjata aiemman mokani, töppään hukkaamalla materiaalin. En tunne Annen tutkimusta niin hyvin, että voisin muistella hänen esitystään, mutta yritän nyt kuitenkin muistella jotain omasta esityksestäni ja saamistani kommenteista.

—

Suuri osa kommenteista liittyi jälleen kerran käyttämääni käsitteistöön. Uusi huomionaihe oli kuitenkin triple helix -teoria. Esimerkisi toinen kommentaattorini Anne-Mari Järvelin (TaY) huomautti, että työni muistuttaa paikoin innovaatiopolitiikkaa eikä poliittinen kannanotto tietenkään voi olla väitöskirjatekstiä. Anne-Mari kehotti luopumaan triple helixistä kokonaan ja pureutumaan täsmällisemmin paikallisen tason toimintaan. Hän ehdotti, että tutkisin alueellista innovaatiojärjestelmää tai -ympäristöä Kuopion seudulla. Innovaatioympäristön käsitehän oli minulla aiemmin tosi hallitseva. Sen kautta yritin lähestyä yliopiston tutkimuksen kaupallistamista nimenomaan Kuopion yliopistossa.

Luulin olevani fiksu, kun yritin hakea tutkimukselleni korkeampaa käsittelytasoa kansallisen tason triple helix -keskustelusta. Rami Olkkonen (TSE) jopa kehotti siirtämään koko triple helixiä käsittelevän tekstini ”säästökansioon”.

Kommenteissa voi olla perääkin. Triple helix kiinnostaa minua kovasti ilmiönä ja tein ehkä turhan suoran johtopäätöksen, että tutkimani yhteisö on esimerkki triple helixistä pienoiskoossa. Kai alueellinen innovaatioympäristökin toimii triple helixin kaltaisesti. Innovaatioympäristössä yhteiskunta tai valtio korvautuu paikallishallinnolla ja paikallisella yhteiskunnan osasella, ja yritykset ovat paikallisia toisin kuin ehkä kansallisen tason triple helixissä. Ehken kuitenkaan deletoi triple helix -pohdintaani, mutta kirjoitan jatkossa auki asiaa innovaatioympäristöstä triple helix -keskustelun ja KnoPro-hankkeen välimaastoon.

Anne-Mari Järvelin huomautti myös käyttämästäni yhteisön käsitteestä. Hänen mukaansa KnoPro-hankkeeseen osallistuvat henkilöt ovat vain oman yhteisönsä, oman organisaationsa, jäseniä eivätkä muodosta KnoPron ympärille toista yhteisöä. Tästä olen kyllä vähän eri mieltä. CoPeissa yhteisö rakentuu nimenomaan yhteisen toiminnan ympärille. Yhteisön jäsenet kehittävät toimintaansa ja kehittyvät samalla itse yksilöinä ja yhteisönä. Minusta toiminta, tekeminen ja kehittyminen ovat niitä asioita, jotka määrittävät CoPeja eikä organisaatiorajoihin perustuva yhteisö ole missään nimessä samanlainen toimijayhteisö.

Ainoa asia, miksi olen miettinyt, onko KnoProssa sittenkään syntynyt Wengerin ja muiden tutkimaa CoPia on se, ettei yhteisö ole syntynyt luonnollisesti. Jäsenet on kutsuttu mukaan hankkeeseen. Toiset jäsenistä ovat aktiivisia, toiset passiivisia sivustaseuraajia ja ehkä kommentoijia. Toisia on houkuteltu lähemmäs aktiivista ydintä, mutta he eivät ole sinne päässeet tai halunneet. Näin KnoProstakin voi tunnistaa CoPin ydinryhmän ja sen ympärille muodostuvan reunayhteisön. Mikähän lienee oikea suomennos näille reunusalueille?

CoP ei ollut suinkaan ainoa keskustelua aiheuttanut käsite. Törmään poikkeuksetta aina käsitekaaokseen, kun työtäni esittelen. Olen täälläkin kirjoitellut siitä, että ehkä minun pitäisi antaa tutkimalleni ilmiölle sallivampi nimi. Kaupallistaminen kuulostaa akateemisesti ikävältä rahan perässä juoksemiselta. Keksin mielestäni kuvaavamman termin, kun aloinkin puhua tutkimustulosten konseptoinnista. Näin esimerkiksi tulosten pukeminen yleishyödylliseen muotoon sisältyisi käsitteeseen.

Tutoriaalissa monet paikalla olleet tohtorit pohtivat käsitteistöäni. Kommentaattorini Mai Anttila ehdotti tuotteistamisen käsitettä. Tuotteistaminen on hänen mukaansa palvelumarkkinoinnista nouseva termi. Näinhän se on. Eivät fyysisten tuotteiden parissa pakertavat ihmiset puhu erikseen tuotteistamisesta. He puhuvat kaupallistamisesta ja lanseeraamisesta. Anttila kehotti myös miettimään, onko kyseessä innovointi, kaupallistaminen vai lanseeraus. Lanseerauksesta ei minusta voi mitenkään puhua. Esimerkiksi Sami Saarenketo (LTY) kannusti minua miettimään, tuoko farmaseuttinen ala erityispiirteitä tutkimukseeni. Tuohan se. Kehityskaaret tutkimuksesta tuotteiksi ovat moninkertaiset ns. tavallisiin tuotteisiin verrattuna. Siksi ainakaan lanseeraus ei kuulu minun tutkimukseeni, vaikka joistakin KnoPro-hankkeen labroista on maailmalle jo pullahtanut muutamia tuotteita. Nämäkin ovat kaikki tuotteistettuja palveluita.

En keksi, mikä olisi oikea termi. Toisaalta tutkimuksen kaupallistamisesta on puhuttu yleisellä tasolla jo vuosia. Se kuulostaa hyvältä, ytimekkäältä ja suoraviivaiselta, mutta onko se kaupallistamista, kun vuosikymmenten farmaseuttinen tutkimus puetaan yrityksille tarjottaviksi asiantuntijalausunnoiksi? Pitäisikö minun sittenkin jakaa koko ketju kahteen vaiheeseen? Ensin tutkimustuloksia alettaisiin konseptoimaan, paketoimaan järkevään muotoon, joka ei välttämättä olisi fyysinen tuote. Seuraavaksi tätä konseptia tai pakettia alettaisiin kaupallistamaan eli alettaisiin suunnitella markkinointia ja lanseerausta. Sehän voisi olla järkevää. Omasta työstäni nousisi esimerkkejä, jotka ovat näiden kehityskaarien eri vaiheissa. En haluaisi käyttää prosessisanaa, mutta kehityskaari voisi olla hyvä termi lääkekehityskontekstiin. Kaarikin kyllä päättyy joskus tai sitten siitä tulee ympyrä. Hmm…

Jos näitä kommentteja tulkitsisi rivien välistä, voisin väittää, että monessa puheenvuorossa oikeastaan kehotettiin lähestymään ilmiötä ja sen tutkimukseen käytettyä teoriaa kontekstin kautta. Anne-Marin alueellinen innovaatioympäristö olisi silloin eräänlainen metatason tarkastelu, laaja konteksti, jota lääkekehityksen konteksti määrittää. Jos Kuopion innovaatioympäristö on alue ja rajat, lääkekehitys on alueen väri, jos kuvaisi piirustustermeillä. Samoin koko käytetty terminologia nousisi KnoPro-aineistosta. He itse puhuvat kaupallistamisesta kokonaistavoitteena ja ehkä tuotteistamisesta sen osana. Tosin nyt ei tule mieleen yhtään tuotteistamisilmaisua, mutta monessa yhteydessä on käytetty paketointisanaa. Konseptointi on ehkä minun heille syöttämä sana, mutta pitää sekin vielä tarkistaa.

Joka tapauksessa näyttää siltä, että monet minua pätevämmät näkevät tutkimuksessani kiinnostavia piirteitä erityisesti kontekstin kautta, ei niinkään yleisessä kaupallistamisilmiössä. Pitää miettiä tätä oikein tosissaan ja syksyllä on oltava alustava tekele valmis.

Ugh, olen puhunut.

Julkaistu

Matkailuyritykset hiljaa sosiaalisessa mediassa

Muutin virallisesti Savonlinnaan kesäkuun alussa ja nyt olen saanut paljon sähköpostia kavereilta, jotka haluaisivat matkustaa katsomaan kuuluisaa Olavinlinnaa tai mennä kerrankin oopperaan. Savonlinnan matkailupalvelut saisivat kiittää minua promootiosta, sillä niin monet tyypit olen jo houkutellut suuntaamaan kesälomareissunsa tänne seitsemän saaren kaupunkiin.

Matkailuasioita olen jo tälle päivää miettinyt monessakin yhteydessä. Olen ollut kavereille eräänlainen matkanjärjestäjä, mutta myös mietiskellut vähän sitä, miten matkanjärjestäjät voisivat hyödyntää sosiaalisen median työkaluja omassa markkinoinnissaan. On käsittämätöntä, etteivät niin sosiaalisia palveluja tarjoavat yrittäjät kuin matkanjärjestäjät ole laajemmin ottaneet sosiaalista mediaa haltuun. Lähes ilmainen viestintäkanava vain odottaa sisällöntuottajia matkailun saralta.

Jos minä pyörittäisin vaikkapa maatilamatkailuyritystä, kertoisin takuulla joka päivä blogissa, mitä maatilalla tapahtuu. Ottaisin kuvia eläinlapsista, tallentaisin matkailijoiden kuulumisia ja ylipäänsä kirjoittaisin, ketkä olivat milloinkin tekemässä mitäkin maatilayrityksessä. Siitähän tulisi aivan täydellisen myyvä kanava. En tarkoita, että esimerkiksi blogia käytettäisiin sellaisenaan markkinointiin vaan tarkoitan sitä, kuinka helposti tarjottavista palveluista tekisi ihmisläheisemmän ja rikkaamman kuin esimerkiksi pelkät kotisivut netissä painetuista esitteistä puhumattakaan.

Olen nyt lukenut muutamia matkailuartikkeleita ja todennut, etteivät matkanjärjestäjät taida oikein ymmärtää sosiaalisen median mahdollisuuksia. Ehkä monet näkevät suosittelulistaukset ja matkailijoiden blogit vain negatiivisessa valossa, mutta mitä se haittaa, jos joku kertoo negatiivisia asioita blogissaan. Kun mielipide on julkisesti johonkin kirjoitettu, siihen voi tarttua, reagoida ja antaa oman vastineensa ja kehittää palautteen perusteella palveluitaan paremmiksi. Jos ihmiset puhuvat vain face-to-face, negatiiviset sanat saavat paljon ankaramman kaiun. Matkanjärjestäjä voi lukea ikävän palautteen vain vähentyneistä myyntituloistaan eikä hän välttämättä koskaan saa tietää, miksi niin kävi. Sana kiertää helposti eri yhteisöissä, mutta sosiaalisen median ansiosta sana kiertää myös niille, joita se koskettaa. Markkinoinnin näkökulmasta tässä olisi mahdottoman hyvä palautejärjestelmä, jonka hyödyntäminen maksaa vain vähän laatuaikaa ja vaivaa.

Julkaistu

Savonlinna-Rovaniemi puhuu

Kyllä tekniikka on ihmeellistä. Ilkka K. istuu keittiössä Rovaniemellä, puhuu kaiuttimesta, näkyy tietokoneen ruudulta ja katselee omaltaan meitä täällä Savonlinnassa… Milloinkahan meillä Kuopiossa onnistuisi tällainen? Miten paljon energiaa ja rahaa säästyisikään, jos Itä-Suomen yliopistoa kehitettäisiin videoneuvottelujen avulla? Mutta ei, sinne pitää painella Joensuun perukoille asti, jos jotain haluaa sanoa.

Ei tätä neuvottelua käydä vain hauskanpidon merkeissä vaan ihan oikeita työpanoksia tässä jaellaan. Ilmeisesti minäkin pääsen ”oikeisiin töihin” vähäksi aikaa. Olen tosi innoissani. Buhaliksen ja muiden artikkelit alkavat saada muotoa, kun matkailukenttä alkaa pikku hiljaa aueta ihan konkreettisesti.

Julkaistu

Tutoriaaliturinaa

Tutoriaalista on nyt toivuttu. Paluumatka sujui nukkuessa. Nukuin Villassa tosi huonosti ja heräilin vähän väliä. Siksi silmät punoittivat esityksessä ihan kuin olisin sittenkin haahuillut Tampereen yössä, vaikka oikeasti yritin nukkua hotellilla.

Menomatkalla myöhästyin kahdestakin junasta. Ensin Kyrönsalmen silta oli pystyssä ja juna ehti lähteä ennen kuin me saavuimme lopulta asemalle. Sitten ajettiin junan kanssa kilpaa Parikkalan suuntaan, ja olisin ehkä ehtinyt siihen Punkaharjulla, mutta neuvoin Ilkkaa kääntymään vasta toisesta Punkaharjun taajaman risteyksestä, vaikka olisi pitänyt valita se ensimmäinen. Siksi Ilkka joutui ajamaan minut Parikkalaan asti. Juna lähti Savonlinnasta 5.30, joten Ilkalla olisi ehkä ollut jotain parempaakin nukkumiseen liittyvää tekemistä kuin ajaa autolla ylinopeutta.

Parikkalassa nousin Helsingin junaan, johon tietenkin tuli jokin tekninen vika ja siksi myöhästyin Tampereen junasta. Onneksi seuraava Tampereen juna tuli aika pian, mutta se oli sitten niin paljon hitaampi kuin alkuperäinen Pendolino, että meinasin väkisin myöhästyä tutoriaalin aloituksesta. Ehdin kuitenkin hätäisesti vetää pari lusikallista ruokaa massuun ennen tutoriaalin kick-offia.

Sitten istuinkin päivän tutoriaalissa silmät ristissä. En ollut saanut junassa unta, vaikka sitä kovasti yritin, enkä saanut unta vielä hotellillakaan iltapäivällä. Tampereella oli tosi lämmintä ja alkoi tuntua siltä, että kylmä olut voisi maistua aika hyvälle. Siksi lähdettiin kuopiolais-lappeenrantalaisdelegaatiolla satamaan jo hyvissä ajoin ennen tutoriaaliristeilyä.

Risteily alkoi vähän ikävästi. Odottelimme ihan rauhallisesti satamassa laivan lähtöä, kun joku manselaistäti tuli kiukkuamaan meille puunkaadosta ja kuinka laiskoja me olemme. ”Me” viittaa tässä porukkaan, josta karkeasti sanottuna puolet oli kauppatieteiden tohtoreita ja toinen puoli tohtoriopiskelijoita. Olenhan minä eräänlainen ”metsätilan perillinen”, mutta tuskinpa se näkyi päällepäin niin, että tämä räyhähenkirouva olisi saanut mitään aihetta sanomisiinsa. Tilanne alkoi siitä, että me täytimme aika hyvin kävelytien siinä odotellessamme eikä tämä kyseinen rouvashenkilö osannut pyytää kuuluvasti, voisimmeko väistää häntä. Me väistimme Heidin kanssa, mutta monet eivät kuulleet ensimmäistä pyyntöä. Täti oli ihan raivona.

Risteilyllä meitä viihdytti joku vanhoihin nuttuihin pukeutunut live-bändi. Musiikki oli ihan kivaa ja leppoista, mutta äänentoisto oli ihan liian kovalla. Onneksi pääsimme Heidin kanssa Main ja Teuvon pöytään alakertaan pois kamalasta metakasta. Ruoka oli ihan hyvää. Ei maailman parasta, mutta syömäkelpoista.

Mai viihdytti meitä tarinoillaan. Aivan loistava äly ja yleissivistys ja upea ulosanti. Hän kertoili persoonalliseen tyyliinsä Amerikan presidentinvaaleista, pääministerin vaimoehdokkaista ja inhovaatioyliopistosta. Sai nauraa hohottaa ja ihmetellä, miten joku voi olla niin hyvin perillä monesta asiasta. Mai sanoi minulle, ettei kannata jo edellisenä iltana hätäillä omaa esitystään. Hän kyllä lyttäisi minut seuraavana aamuna.

Risteilyn jälkeen lähdettiin yhdelle Ilvekseen. Minä, Teuvo ja lappeenrantalainen Miia lähdimme hotellille, mutta muut jatkoivat matkaansa Onnelaan. Olisi ollut kiva mennä, mutta nukutti niin kamalasti, ettei minusta olisi ollut aamuesiintyjäksi, jos olisin lähtenyt mukaan.

Toinen tutoriaalipäivä oli sitten huomattavasti vaisumpi. Ihmiset olivat kuka krapulassa, kuka muuten vaan väsynyt. Kommentit olivat aika väsyneitä, mutta jokainen yritti parhaansa. Ainakin tamperelaisjärjestäjät jatkoivat hyviä esityksiään.

Tutoriaalin jälkeen kipaistiin Heidin kanssa etelän junaan ja minäkin selvisin aikataulussa Savonlinnaan asti. Ehdin opastaa brittimatkailijoita junassa Savonlinnan nähtävyyksistä ja hotelleista ihan kuin olisin oikea turistiopas. Brittimies ihmettelikin, miten hyvin minä tunnen Savonlinnan, vaikka en siellä edes asu. Virallisesti taidan muuttaa tänne ensi viikolla…