Sosiaalisen median taustavaikuttajat

Sosiaalinen media personoituu Suomessa muutamaan henkilöön, ja Tuija Aalto on varmasti yksi heistä. Aalto on osaltaan vaikuttamassa suomalaisten median käyttöön ja kokemukseen, sillä YLEsä hänellä on valtaisa vastuu suunnan näyttämisestä.

DCL:ssä Aalto puhuu nettinäkyvyyden rakentamisesta. Enpä ole ajatellutkaan, että aktiivinen verkkoläsnäolon rakentaminen tavoittelee myös umpimähkäisyyden vähentämistä eli eräänlaista turhien ja ei arvokkaiden ideoiden karsintaa. Jos verkossa on viestinyt kattavasti omista kiinnostuksen kohteistaan, ehkä työyhteisö ei lähesty niin innokkaasti sellaisella, joka ei omaan kiinnostuksen alueeseen kuulu. Huh, olisipa siunaus. Vielä kun keksisi, miten se oma työyhteisö saataisiin tutustumaan minuun siellä verkossa.

Somen taustavaikuttajat

Aalto kyselee yleisöltä, missä vaiheessa heidän oma verkkovuorovaikutuksensa tai verkkoläsnäolonsa on. Yleisöstäkin  joku etsii innokkaasti verkkominäänsä, toinen on sen vakiinnuttanut ja kolmas on jo vetäytymässä, mutta mihin laitetaan ne, jotka eivät kokeile, käytä eivätkä siksi luovukaan?

Omasta lähipiiristäni löytyy esimerkkejä osaajista, jotka havahtuvat ensimmäisten joukossa uusiin palveluihin, etsiytyvät yhteisöihin, joissa näitä palveluja muokataan omiin intresseihin paremmin sopiviksi, suomeksi siis ”koodarikööreihin”, mutta kuitenkaan näitä teknisiä wizardeja ei kuitenkaan nähdä massafoorumeilla. Ovatko nämä joitakin välttämättömiä taustavaikuttajia, jotka rakentavat sosiaalisen median pilvenpiirtäjän, mutta eivät asu siellä?

Tällaisia henkilöitä ei voi sanoa välttämättä totaalikieltäytyjiksi, koska yleensä juuri he löytävät nousevista some-trendeistä helmet. Monesti he ovat jopa paremmin kartalla kuin me muut, jotka kulutamme palveluita.

Suomalaisessa sosiaalisen median keskustelussa tällaiset taustavaikuttajat jäävät paitsioon. Sosiaalisen median niin sanotut asiantuntijat ovat paremminkin Facebookin heavy-usereita kuin niitä, jotka näkevät palvelun taakse tai jotka osaavat ratkaista palveluiden välisiä teknisiä ongelmia.

Ilmoittaudun heti seminaariin, jossa joku tällainen tyyppi on äänessä ja estradilla!

Onko innovointi jokamiehenoikeus vai peräti velvollisuus?

Professori Liisa Välikangas piti mielenkiintoisen luennon innovatiivisuuden johtamisesta DCL-konferenssissa. Välikangas nosti esiin innovaatiodemokratian. Onko innovointi sittenkään demokraattinen oikeus?

Jäin pohtimaan, onko meidän pakko nykyisin innovoida tai ainakin tuottaa ideoita, jotta pärjäämme työelämässä?Ainakin yrityselämässä henkilökunta on pikkuhiljaa jakaantunut kahteen kastiin: suorittavaan ja kehittävään. Kehittäviä palkitaan ansioilla, jotka julkaistaan säännöllisesti Hesarissa, mutta suorittavat puurtavat hiljaa taustalla.

Toisaalta tunnen myös innovatiivisia ihmisiä, joiden ääni ei pääse kuuluville, koska organisaatio ei tartu niihin. Onko silloin kyse enää innovaatiodemokratiasta vai peräti innovaatiotyranniasta?

Yliopistosaurus rex

Yksi esimerkki, jossa ideat ja innovaatiot painetaan usein ”villaisella”, on yliopisto. Valitettavasti yliopisto on juuri se organisaatio, jolta yleisesti odotetaan innovaatioita. Jonkinlaista kehotusta innovaatiotoimintaan on tarjoiltu myös yliopistolaissa. Enää ei riitä, että tutkija kirjoittaa tieteellisiä artikkeleita, vaan hänen pitää myös tuottaa jotain konkreettisempaa hyötyä ympäröivälle yhteiskunnalleen.

Tai ei pitäisi riittää, mutta silti riittää. Kun yliopistolle ei ole annettu resursseja kolmannen tehtävän toteuttamiseen, eikä mittareita toteutuksen seuraamiseen, miten kukaan yliopiston oma innovaattori hyötyisi innovaatioistaan? Jos innovoinnista ei tarjota mielekkäitä kannustimia, ei kenenkään kannata panostaa muuhun kuin tutkimukseen ja opetukseen.

Suomi kuitenkin kaipaa kipeästi juuri näitä korkean koulutuksen saaneita ihmisiä innovoimaan. Milloin innovaatiodemokratiaa rohjetaan toteuttaa muutenkin kuin lainsäädännön keinoin?

Wanderfly tarjoaa parasta matkailijalle

Wanderfly tulee muuttamaan matkasuunnittelun täysin. Se pystyy suodattamaan laajasta kohteiden, hotellien ja lentojen valikoimasta ehdotuksen tulevaksi matkaksi käyttäjän antamien kriteerien mukaan. Ero aiempiin palveluihin on se, että matkailijan ei tarvitse päättää tarkkaa ajankohtaa tai tarkkaa kohdetta vaan kaikki palaset ovat liikkuvia!

Wanderfly on nyt BETA-vaiheessa ja sitä pääsee kokeilemaan vain kutsusta, mutta tiistaina 19. lokakuuta se avautuu kaikille. Kokeilin palvelua asettamalla budjettirajoituksen ja antamalla summittaisen arvion matkan ajankohdasta ja kestosta. Sen perusteella Wanderfly teki muutamia ehdotuksia kuten Hongkong, Salerno, Tarragona, Shanghai ja pari muuta.

Kaunista katseltavaa

Wanderfly on todellinen matkailun mashup! Se hakee kohteista kuvia Flickristä, etsii sopivat lennot ja hotellit Expediasta, kohteen tuoreimmat uutiset Twitteristä ja tekee aktiviteettisuosituksia mm. foursqueren ja Eventfulin perusteella. Tottakai mukana ovat myös Googlemaps, Yelp, LonelyPlanet, Facebook, tiedot kohteen keskilämpötiloista ja suora Expedian varausmahdollisuus.

Muussaus sujuu yllättävän nopeasti, ja vaikka Wanderflyssä on vielä joitakin pieniä lapsentauteja, kokonaisuus on yksinkertaisen kaunis. Matkailija pääsee kätevästi selailemaan ehdotuksia tai muokkaamaan itse antamiaan kriteerejä tai palvelun ehdottamia vaihtoehtoja.

Omatoimimatkailijan paratiisi

Tieto lisää tuskaa ainakin ostopäätöstä tekevälle nettimatkailijalle. Jo kotimaan matkailu on tehty äärimmäisen vaikeaksi, jos kaikki ehdot eivät ole tiedossa. Yritäpä varata Lapista mökkiä, jos voit matkustaa mihin tahansa kohteeseen milloin tahansa esimerkiksi maaliskuussa. Aina vain mahdottomammaksi menee, jos voisi periaatteessa matkustaa mihin tahansa Euroopassa syyslomalla, mutta rahaa olisi käytössä vain tietty summa.

Koneet eivät ymmärrä, että ihminen etsii mielenkiintoisinta kokonaisuutta ja harvoin pystyy antamaan eksaktisti kaikkia mahdollisia kriteerejä. Aika moni on valmis matkustamaan Kreikkaan Espanjan sijaan, jos Kreikassa olisi tarjolla kohtuuhintainen all inclusive -hotelli ja Espanjassa vain halpa normihotelli.

Wanderfly perustelee palveluaan seuraavasti:

Because the process of travel has become such a chore. Rigid parameters instead of expansive freedoms, fixed answers instead of curious inquiries, endless forms and pages instead of simple, beautiful content.

Wanderfly was created for travelers by travelers who are helping you find something that was taken from you: the true joy and thrill of travel, right from the very beginning. We’re here to get you on your feet and start exploring. To visit places you’ve never heard of, but are exactly what you’re looking for. To get going.

Ja mistä minä tämän upean palvelun löysin? Toisesta yhtä upeasta palvelusta Quorasta! Se on toinen tarina se.

Tutkimuksen nurja puoli

Olen yrittänyt kasata vanhaa tutkimustani uuteen uskoon. Alkukesä meni lukiessa ja palautellessa mieleen, mitä onkaan tullut tehtyä. Kirjoitushommat jätin suosiolla loppukesään ja syksyyn. Se vähän harmittaa, etten pysynyt kesällä aikataulussani. Olin alun perinkin suunnitellut, että heinäkuun vietän ansaitsematonta lomaa, mutta silti olisi pitänyt vielä jaksaa yksi viikko juhannuksen jälkeen ja toisaalta tarttua toimeen heti elokuun alussa. Nyt elokuu meni jo, ja tekstiä on syntynyt ehkä surkeat viisi sivua.

Toki kesäkuussa järjestin vanhat tekstit uuden sisällysluettelon mukaiseen järjestykseen ja leikkelin pois päällekkäisyyksiä. Samalla tuli muokattua tekstin luettavuutta.

Tämän viikon surkeat

Viime viikolla minun piti irrottautua kokonaan tutkimushommista. Aioin uusia matkailun verkkoliiketoiminnan kurssin totaalisesti tänä syksynä, mutta suunnitelma meni uusiksi. Aducatesta hoputtivat laittamaan materiaalin jakoon, kun ensimmäinen suorituspäivä on jo syyskuun lopussa. Käsittämätöntä, miten suorituspäiväksi on laitettu syyskuu, vaikka sovimme, että kurssin voi suorittaa aikaisintaan joulukuussa. Nyt sitten tuli hätä ja hoppu, enkä lopulta tehnyt videoita opiskelijoiden tueksi. Kasasin kuitenkin materiaalin ihan uusiksi ja nyt Moodlesta puuttuu enää yhden teeman aineisto. Senkin lupasin lisätä Moodleen jo viime viikolla, mutta niin vaan on jäänyt. Tulipahan taas mieleen, miksi inhoan syvästi kaikkia suljettuja oppimisympäristöjä.

Tällä viikolla olen sitten taas yrittänyt päästä toimeen. Maanantai sen jo näytti – ei onnistu lukeminen, ei onnistu kirjoittaminen. Siksi aloin tehdä pakollisia, mutta ikäviä hommia. Järjestelin aineiston aikajärjestykseen ja samalla karu totuus paljastui. Edelleen kahden haastattelun litteroinnit ovat kesken. Olen melko varma, että olen ne litteroinut, mutta tiedostojen sekamelskassa litteroinnit ovat kadonneet. Ei se mitään, se on vain parin päivän homma, kun litteroin aineiston uudelleen.

Toinen tylsä homma on aineiston anonymiteetin varmistaminen. Olin onneksi jo koodannut osan aineistosta, mutta huomasin, että on tosi raskasta lukea tekstiä, jos koodit ovat muotoa  #G9 ja #C12. Siksi aloin keksiä ihmisille ja organisaatioille pseudonyymejä. Organisaatioita on niin vähän, että ne olivat helppoja, mutta yritäpä äkkiseltään keksiä parisenkymmentä nimeä! Piti lopulta kaivaa Väestörekisterikeskuksen sukunimiluettelo (pdf) avuksi.

Ja vielä kolmaskin ikävä homma on tullut tehtyä. Osa kesäkuussa kasaamastani tekstistä oli edelleen englanniksi siltä ajalta, kun vielä pallottelin kahden kielen välillä. Nyt on sekin käännetty ainakin metodologian osalta. Ehkä sivuilta vielä tulee vastaan englanninkielisiä yllätyksiä, kun ehdin lukea pidemmälle.

Pirun hyvä aineisto

Minulla on oikeasti hyvä, mielenkiintoinen ja monipuolinen aineisto. Olen idiootti, jos en hyödynnä sitä loppuun ja joskus väitöskirjaa siitä kirjoita. Nyt aineisto on jopa sellaisessa järjestyksessä, että sitä on mielekästä analysoida. Kesäkuussa palauttelin asioita mieleeni niin, että laitoin nauhat pyörimään taustalle. Siinä siivotessani havahduin moneen asiaan, jotka olin jo unohtanut.

Kaikkein viimeisimmän tallennuksen kuuntelin elokuun ensimmäisellä viikolla juuri ennen kuin Ilkka tuli Vesannolle. Sen kuuntelukerran oivallus käänsi lopulta tutkimuksen lähestymistavan päälaelleen. Miksi olen edes yrittänyt tehdä asioita perinteisessä järjestyksessä, kun minulla oikeasti on niin hyvä aineisto, että voisin nostaa sen kaiken yläpuolelle? Oikeasti on, sanottakoon se nyt vielä kolmannen kerran.

Ohjaajani ja monet muut ovat yrittäneet takoa päähäni ajatusta aineistolähtöisestä tutkimuksesta, ja sitä olen mielestäni ollut tähänkin asti tekemässä. En vain aiemmin ole ymmärtänyt, että sen voisi tehdä ihan konkreettisesti. Olen pakottanut itseäni kahlaamaan kaiken maailman innovaatiokirjallisuuta, oppimisteorioita, verkostojuttuja ja yhteistyökeskusteluja, kun minun olisi koko ajan pitänyt vain lukea ja lukea omaa aineistoani ja luottaa siihen, että tutkimuskysymys kyllä nousee sieltä esiin.

Tästä oivalluksesta ilahtuneena päätin järjestellä aineiston uusiksi, unohtaa aiemmat sotkut ja lähteä tekemään oikeaa aineistolähtöistä tutkimusta – ja siitä päästiinkin sitten niihin tämän viikon ikäviin hommiin. Minulla ei ole aavistustakaan, mitä olen tehnyt elokuussa oivallukseni ja tämän viikon välissä. Tietenkin yksi viikko meni noihin opetushommiin, mutta sittenkin on vielä yksi viikko hukassa. Aika vain häviää, ja kohta on jo joulukuu.

Geokätkentä ja matkailuliiketoiminta

Ilkka geokätkölläGeokätkentä ei ole uusi harrastus, mutta silti sen liiketoiminnallinen hyödyntäminen on alkutekijöissä meillä ja muualla. Hyviä esimerkkejä amatööri aarteenetsijöiden tulouttamisesta jo löytyy, mutta suomalaisilla olisi vielä opittavaa. Potentiaalia olisi, sillä tähän päivään mennessä maailmalla on yli 1,1 miljoonaa virallista geokätköä ja neljästä viiteen miljoonaa virallista lajin harrastajaa. Suomalaisen geocache.fi-sivuston mukaan suomalaisia kätköilijöitä on jo 2 460. Suomen ensimmäinen geokätkö, Sun Gear, piilotettiin Keravalle jo syksyllä 2000.

Virtuaalinen matkaopas

Matkailun näkökulmasta geokätkö on halpa opas, joka saa ihmiset pysähtymään heille vielä tuntemattomille matkakohteille. Mikäli kätkössä on harrastuksen kannalta arvokas, mutta vain muutaman euron arvoinen, travelbugi tai geokolikko, ovat harrastajat valmiita näkemään vähän vaivaakin kätkön löytämiseksi.

Kätköjen tekijöille pitäisikin antaa kansallinen tunnustus matkailun edistämisestä. He ovat vapaasta tahdostaan kätkenneet pieniä pakasterasioita tai muita purkkeja paikoille, joita itse pitävät pysähtymisen ja näkemisen arvoisina. Usein kätkö on tehty tutuille seuduille, joita halutaan esitellä muillekin. Toinen tapa on piilottaa kätkö säännöllisin väliajoin ruuhkaisten teiden varsille. Automatkasta saa paljon enemmän irti, kun pysähtelee muutaman kymmenen kilometrin välein haukkaamaan happea, nauttimaan Suomen kauniista luonnosta ja etsimään koko perheen voimin salaperäistä aarretta. Vapaaehtoisvoimin on myös geokätkötetty Suomen kansallismaisemat.

Olen itsekin pysähtynyt moniin sellaisiin kohteisiin, joiden ohi olen ajanut jo monta vuotta. Etsimisen ilo ja löytämisen riemu ovat siis johtaneet minutkin tutustumaan uudelleen niin oman synnyinkuntani ihmeisiin, mutta myös tuttujen siirtymäreittien upeisiin maisemakohteisiin.

Suut makiaks ja matka jatkuu

Suomessa on 14 400 geokätköä. Matkailuyrityksen kannattaisi ehkä vilkaista, sattuuko myös oman yrityksen läheltä (kirjoita kunta ja klikkaa ”kartalla” tai ”listauksena”) löytymään geokätkö, joka johdattaisi potentiaalisia asiakkaita omille kulmille. Toinen tapa on tietenkin seurata, liikkuuko alueella epämääräistä väkeä navigaattoreiden, puhelinten ja muiden gps-laitteiden kanssa, ja päätyvätkö nämä epämääräiset liikkujat lopulta kaikki samaan paikkaan. Onpa lyhyen geokätköilyhistoriani aikana sattunut niinkin, että yrittäjä epäili porukan kulkevan huumekätköllä. Ystävällinen poliisi loggasi kätkön ja yrittäjä huokaisi helpotuksesta. Sekin turha hälytys tosin olisi vältetty, jos yrittäjä olisi ottanut asian puheeksi näiden hiippailijoiden kanssa tai käynyt vilkaisemassa mahdolliset kätköpaikat.

Hälytys potentiaalisista asiakkaista

Geokätköilyyn tutustuminen ei maksa mitään, ja pienellä summalla yritys voi saada myös sähköpostiinsa ilmoituksen joka kerta, kun tietyllä kätköllä on tehty loggaus eli siellä on joku käynyt. Nykyisin, kun yhä useammalla on älypuhelin, loggaukset tehdään heti kätköllä eikä vasta kotona, joten sähköpostitiedonanto voi hyvinkin tarkoittaa, että asiakas juuri sillä hetkellä seisoo pihalla. Ehkäpä hän kaipaa virvoketta, ehkä vinkkejä seuraavista mielenkiintoisista kätköistä tai haluaa muuten vain keskustella.

Matkailuyrittäjälle läheinen kätkö voi olla erinomainen tapa houkutella asiakkaita, ja siksi geokätkön voisi tehdä myös itse. Ainakin pienemmillä paikkakunnilla, joilla ei ole kansallisia täyden palvelun huoltamoketjuja eikä vilkasta läpikulkuliikennettä, geokätkö voisi olla oiva keino ohjata osa turistivirrasta omiksi asiakkaiksi.

Koko perheen harrastus

Geokätkentää voivat harrastaa kaiken ikäiset, ja usein liikkeellä on koko perhe. Perheille ja liikunnasta tai ulkoilusta kiinnostuneille geokätkentä tarjoaa täysin uudenlaisen virikkeen. Esimerkiksi jotkut amerikkalaisista kansallispuistoista ovat alkaneet vuokrata päivähintaan GPS-laitteita asiakkailleen, jotta nämä voivat etsiä puistoon piilotetut kätköt samalla, kun tutustuvat puistoon. Toisissa paikoissa GPS:n kylkeen saa vielä eväät ja vaellusvarusteet. Miksi ei siis meilläkin kokeiltaisi samaa?

Geokätköjä etsiessä on mahdollista luoda uudenlainen matkailukokemus. Esimerkiksi uuteen maahan on mukava tapa tutustua geokätköltä toiseen siirtyen. Paitsi että voit etsiä geokätkön Angkor Watista Kambotsasta tai Louvren liepeiltä Ranskasta, sellaisia voit poimia ainakin neljä Kuusamon karhunkierroksella.

Brändin rakentamista geokätkennällä

Geokätkentä sopisi erinomaisesti myös brändinrakennukseen. Jeep lienee ensimmäinen geomobiili, joka on laittanut liikkeelle omat travel buginsa ja niiden löytäjistä joku onnellinen voittaa Jeepin itselleen. Geokätkentä on yksi myyntivaltti myös navigaattoreille. Ainakin Garmin takaa, että kätköt löytyvät kesälomareissulla oudompienkin kyläteiden varrelta.

Geokolikoiden ja travel bugien laskeminen liikkeelle on ilmaista mainosta myös esimerkiksi yhdistyksille. Tällä hetkellä kansainväliseltä geokätkentä-sivulta löytyy esimerkiksi maailman diabetes -päivän kolikkotempaus, jolla haluttiin ihmisten kiinnittävän huomiota tautiin, jota sairastaa yli 250 miljoonaa ihmistä ympäri maailman.

Olen etsinyt kätköjä vasta muutaman viikon, ja tähän saakka olen törmännyt vain Oulu Radion ja FST:n Buuklubbenin travelbugeihin. Onneksi maailmalla on varmasti muitakin suomalaisten yritysten tai yhteisöjen travelbugeja. Niiden etsintä jatkuu – kätköltä kätkölle.