Tässähän on tullut ihan huhkittua viime aikoina. Maanantain luentokokemusten jälkeen en ole ehtinyt edes blogia kirjoitella. Kaikkein eniten aikaa ja eforttia on mennyt EBRF-konferenssiin.
Konferenssi alkoi jo tiistaina get-together partyllä, mutta apurahatutkijana skippasin partyt ja menin Jyväskylään vasta keskiviikkona. Tiistai menikin sitten oman esityksen suunnittelussa.
Nimimiesten kalvosulkeiset
Keskiviikkona kuuntelin epäuskoisena elämäni ensimmäisen oikean konferenssin tarjontaa. Mitä nimekkäämpi esittäjä, sitä surkeampi esitys. Näytti jo siltä, että tarkoituksena olikin tehdä uusia ennätyksiä, montako kalvoa tai slidea mahtuu kahteenkymmeneen minuuttiin. Ensimmäinen esittäjä yritti viittäkymmentä, mutta ei aivan onnistunut.
Minä olin ollut sinisilmäinen ja oletin tottakai, että esittäjät malttavat jättää aikaa myös keskustelulle ja kommenteille. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis, joten keskiviikko meni aika pitkälti kalvosulkeisten parissa ja hermoillessa, pitäisikö sittenkin äkkiä väsätä vielä pari ylimääräistä kalvoa omaan esitykseen.
VTT:n verkostoon
Kaikki tauot ja lounastunnit käytin verkostoitumiseen. Lounaalla ideoitiin Tampereen VTT:n kanssa uusia sovelluksia RFID-tageille. Minä keksin niitä aika monta ja joillekin niistä lämpenivät jopa VTT:läiset. Etupäässä mietiskelin vanhusten ongelmia. Tuollainen tagi lääkepurkin kyljessä voisi kertoa esim. kännykälle, miten monta pilleriä mummon pitää kyseistä lääkettä ottaa ja mihin aikaan ja sitten koneääni kertoisi saman infon mummolle – ja niin isosti, ettei mummon tarvitsisi kääntää kuulokojetta kovemmalle.
Samat VTT:n tyypit pyysivät minut ja Heidin illallisella samaan pöytään. Pöytään tuli myös pari tyyppiä Tampereen teknillisestä ja yksi Australiasta ja yksi Hollannista. Taustamusiikki ei vain sallinut juuri keskustelua pöydän yli, joten minä jatkoin jutustelua lähimpänä istuneiden VTT:läisten kanssa. Annoin heille pari konferenssivinkkiä, koska olivat ilmeisen kiinnostuneita akateemisesta matkustelusta.
Kultamitalipaperi
Saivat minut houkuteltua vielä jatkoille. Olin rättiväsynyt, koska juna lähti Kuopiosta Jyväskylään jo ennen kuutta aamulla ja pakkasin vielä tavaroita puolenyön jälkeen. Koirasen Matti kuitenkin totesi, että minulla on niin hyvä paperi, ettei esityksen takia kannata jättää menemättä. Imarteli pirulainen minua vielä illallakin. Sen Matti aloitti jo aamulla rekisteröinnissä, kun sanoi, että minulla on kultamitalipaperi ja että oli antanut siitä vinkkejä myös Sallisen Ainon avauspuheenvuoroon. Sallinen todella käytti paperini ideoita puheessaan.
No joka tapauksessa olin ihan kiltisti jatkoilla. Heikki komensi minut vielä Giggliniin ja uhkaili, ettei minulle löydy ainakaan Suomesta väikkärin tarkastajaa, jos en lähde. Markkinoinnissa on siis tosi pienet piirit…
Aamulla missasin tarkoituksella ensimmäisen session ja kävin vielä kertaalleen läpi oman puheenvuoroni. Järkkäsin myös viime hetken sijaista tiedekuntaneuvoston kokoukseen, koska varajäsenten kanssa oli jotain häikkää Kuopion päässä. Onneksi sain järkättyä Tannisen kokoukseen vielä kymmentä minuuttia ennen sen alkua.
Helppo olla tyytyväinen
Esitys koitti vähän ennen puoltapäivää ja meni, jos nyt vaatimattomasti koitan tämän sanoa, ihan hemmetin hyvin! Olin tosi tyytyväinen. Pysyin tiukassa aikataulussa huippu hyvin ja pakko olikin pysyä, kun olin aikatauluttanut muutamat tekstit kalvoihin. Ei mitään ongelmia katsekontaktissa eikä edes esityksen jälkeisissä kysymyksissä.
Vielä pitää hioa esityksen aloitusta ja loppua. Nyt sain mielestäni tosi hyvin vietyä esityksen alkuosan kohti selvää käännekohtaa ja vielä sen ylikin. Käänne oli tässä tapauksessa toimintatutkimus. Kerroin ensin väikkärini taustoista ja casen kautta johdatin kuulijat toimintatutkimukseen ja sen tuomiin erityisiin haasteisiin. Olisi ehkä voinut lisätä vielä esimerkit jokaisesta haasteesta, jotta esityksestä olisi tullut elävämpi. Ensi kerralla sitten.
Alun esittelyt ja lopun kiittelyt pitäisi vielä hoitaa selvemmin. Ei mutinoita, että tässäpä tämä nyt oli, vaan jotain älykästä ja kommentteihin kannustavaa. Nyt kerroin, mistä erityisesti haluaisin kuulla kommentteja ja pyysin myös kertomaan, jos joku tiesi tutkimuksen, jossa toimintatutkimuksellista otetta olisi käytetty liiketoimintakontekstissa.
Konstruktiivinen tietokäsitys
Aluksi kukaan ei puhunut mitään, mutta Koiranen hoiti tilanteen hienosti ja aloitti. Hän kehui aihetta mielenkiintoiseksi ja nosti esiin yliopistojen muuttumisen julkisoikeudellisiksi oikeushenkilöiksi lähiaikoina. Koiranen tietenkin kysyi oppimisteoriaa. Käytän työssäni Schultzen ja Stabellin konstruktiivista tietokäsitystä, jossa oppiminen nähdään sosiaalisena vuorovaikutusprosessina. Tietoa ja osaamista konstruoidaan käytössä eli tiedolla on kaksinaisrooli: sitä käytetään toiminnassa, mutta sitä myös tuotetaan toimimalla. Tästä pitäisi joskus kirjoittaa teoreettinen paperi, mutta Ilkka kasvatustieteilijänä tyrmäisi sen kuitenkin liian heikkona taustoiltaan. Ehkäpä jätän oppimisen sitä paremmin hallitseville. Ehkä pitäisikin puhua vain muutoksesta.
Kaupallistamisen epämääräinen käsite
Muita kommentteja sain kaupallistamisen käsitteeseen liittyen. Yksi newyorkilainen proffa ehdotti, että käyttäisin commercialise-termin sijaan valorise-termiä. Okei, olen törmännyt tähän monissa EU-raporteissa, mutta sen sisältö on jäänyt tosi epäselväksi. Itse ehdottaisin konseptointia, joka olisi jotain sellaista kuin conceptualise tms.
Myös Koiranen kyseli kaupallistamisen määritelmää ja sitä, miten lääkekehityksen pitkät kehityskaaret muuntavat kaupallistamisen käsitettä lääkealalla. Pohdin ääneen, että työssäni kaupallistaminen nähdään arvonluontiprosessina ja täsmennettynä tutkin kaupallistamista vain sen alkuvaiheessa, jota nimitin fuzzy front endiksi. Joku sanoi, että FFE ja kaupallistaminen ovat kaksi eri asiaa, mutta olen kyllä täysin eri mieltä. Hollannissa puhuttiin jatkuvasti siitä, miten FFE aloittaa uusien tuotteiden kehityksen ja kaupallistamisen prosessin.
Harmi, että perjantaiaamun kello kahdeksan luennot pakottivat minut Kuopioon päästyäni muihin hommiin ja konferenssiannin puntarointi jäi heikoksi. Ensi kerralla pitää älytä jättää pari konferenssin jälkeistä päivää vapaaksi. Ei vielä Uudessa-Seelannissa tietenkään;)
