Innovaatio ei innostanut

Innovaatioluento on nyt ohi. Viime vuonna yritin olla iloinen ja kannustava ja sain tyylistä ihan hyvää palautetta. Muu osa saikin sitten haukkuja. Tänä vuonna yritin pistää paremmaksi. Yritykseksi jäi.

Luento alkoi huonosti. Ääneni ei kuulemma kantanut takimmaiselle penkkiriville ja minun piti laittaa mikki. Mikä lie Madonna-mikki. En saanut sitä mitenkään sovitettua kutreilleni. Yritin vaikka miten päin. Lopulta joku opiskelija vinkkasi, miten se tulee. Varma keino saada luennoija näyttämään idiootilta on tuoda luentosaliin aivan älytön mikrofonihärveli. No siinäpä sitten puhut, kun mikin pallukka on suussa kuin sellainen SM-leikkeihin tarkoitettu punainen pallo.

Koska kaikki hengitykset ja niiskutukset kuuluivat peräpenkkiin asti, aloin puhua tosi varovaisesti. Samalla luennosta tuli niin epä-outimainen kuin vain voi tulla. Monotonista mutinaa ja tosi tylsään sävyyn. Melkein kaikki esimerkit pyyhkiytyivät mielestä samalla, kun mikki kutitteli huulia. Yritin välillä taivuttaa sitä kauemmas suusta, mutta sitten se ei ottanut yhtään ääntä.

Eka tunnista tuli floppi. Laahustin slidet rutiinilla läpi, mutta huomasin, kuinka kuulijat vaipuivat yksi toisensa jälkeen horrokseen. Okei, koko syy ei ollut minussa. Miten voisikaan pitää kuulijoiden tarkkaavaisuuden yllä kolmen tunnin luennoilla, jotka alkavat kello 15? Ykkösillä on luentoja koko päivän ja on aivan ymmärrettävää, että ajatukset ovat iltapäivällä jo ihan muualla. Luennolle tuli ehkä noin 50 opiskelijaa, vaikka koko kurssilla on lähes parisataa, mikä sekin ehkä kertoo iltapäiväluentojen innostavuudesta.

Kävin joka tapauksessa läpi keksinnön ja innovaatioiden erot ja yritin painottaa sitä, että innovaatioihin liittyy aina jokin hyötyaspekti. Hyöty voi olla taloudellista tai sosiaalista. Esitin lyhyesti myös näkökulmia luovuuteen. Esitin Amabilen ja Robbinsin luovuuden komponentit, mutta melkein unohdin, mitä he tarkoittivat luovuustaidoilla. Yritin painottaa, että tuotekehityksen näkökulmasta luovuus on tarkoituksenmukaista uusien asioiden kehittelyä ja vanhojen yhdistelyä uudella ja ainutlaatuisella tavalla.

Sitten siirryimme innovaatioiden lähteisiin. Otin esimerkit pois kalvoilta ja niinhän siinä  kävi, että unohdin kertoa tarinan Post-it -muistilapuista. Olen kokenut, että se on hyvä esimerkki sattuman liikkeelle sysäämästä innovaatiosta varsinkin, kun tarinaan liittyy epäonnistunut liiman kehitystyö ja käytännön ongelmanratkaisu. Etsin vielä viime tipassa ennen luentoa esimerkin luonnosta tutusta ideasta, jota on sovellettu uudella tavalla. Kerroin esimerkin lotusefektistä ja Joensuun yliopiston kehittämästä pinnoitusmateriaalista, joka lotuksen tavoin hylkii vettä ja likaa. Ehdin vielä kertoa yhden sliden verran tuoteinnovaatioista ennen Tapanin tuloa.

Tapani kertoi avoimista innovaatioista, mutta käytti leijonanosan omasta puheenvuorostaan Teknian ja Suomen teknologiatilan esittelyyn. Oli hyvä, että avoin innovaatio tuli mukaan innovaatioluennolle. Se on nyt innovaatiokeskustelun keskiössä ja ansaitsee paikkansa jo ykkösten markkinointikurssille. Onhan se eräänlainen esimerkki siitä, että meilläkin seurataan aikaamme ja ollaan tietoisia, mitä maailmalla tapahtuu.

Tapanin jälkeen jatkoin omaa luentoani. Aloitin innostavaan sävyyn ja teetin pienen luovuusharjoituksen, jonka tarkoituksena oli osoittaa, että suuri osa meistä takertuu tavanomaisiin ajattelumalleihin. Hyvinhän tuo meni. Melkein kaikki saivat kaksi kolmesta – vihannes, väri, työkalu – ”oikein” ja aika moni sai kaikki kolme.

Sitten jatkoin tuoteinnovaatioista. En oikein keksinyt esimerkkejä, kun olin poistanut ne slideista. Ehkä asia tuli kuitenkin ymmärretyksi. Tuotekehitysprosessista yritin painottaa moneen kertaan, että kirjan esimerkki on vain yksi, yksinkertaistettu malli. Unohdin verrata esimerkkiä Cooperin stage-gate-malliin ja unohdin jälleen sen Post it -esimerkin. Kävin prosessin melko mekaanisesti läpi, mutta niinhän se on kuvattu kirjassakin. Halusin kuitenkin käydä kirjan mallin läpi, koska monet tuntuvat hyppäävän sen tenttikirjasta yli. Prosessi on kuvattu kirjassa todella tylsästi.

Lopuksi kävin läpi markkinointimixin innovaationäkökulmasta. Pitää ensi kerralla nostaa tämä asia aikaisempaan vaiheeseen. Erityisesti promootio on tosi mielenkiintoinen innovaationäkökulmasta ja siihen löytyisi hyviä esimerkkejä. Igglon mainos ei toiminut salissa, kun siellä ei ollut sopivia kajareita. Blair witch project -esimerkki viral marketingista toimii aina. Sen ympärille voisi myöhemmin kehitellä jotain.

Olisin selvästi kaivannut sen innovaatioilta viedyn oppitunnin tänään. Olisi joskus tosi kiva, jos voisi käyttää kunnolla aikaa innovaatioihin ja tuotekehitykseen. Sekä MARissa että HTM:ssä asiat täytyy käydä läpi pintapuolisesti, eikä aika tunnu siltikään riittävän. Innovaatiot ja tuotekehitys ovat erittäin tärkeitä aiheita nykypäivän liiketaloudessa ja on oikeasti tosi hölmöä ja lyhytnäköistä, ettei niihin liittyen ole tarjolla omaa luentokokonaisuutta. On aika suuri hyppäys yhden kurssin yhdestä luentokerrasta siihen, kun 2009 syksyllä meillä on kokonainen innovaatiot ja liiketoiminta -koulutusohjelma.

Päivän työt pulkassa

Viikonloppu meni niin, että hurahti. Kaikessa kiireessä unohtui kokonaan katsoa formulat, mutta onneksi ehdittiin parille viimeiselle kierrokselle mukaan. Noloa, että unohdettiin.

Väsäilin vielä sunnuntai-iltana markkinoinnin ja kv. liiketoiminnan innovaatioluentoa. Päivitin vähän vanhaa, mutta en tehnyt radikaaleja muutoksia. Tein viime vuonna melko hyvän luentorungon, johon en viitsinyt tehdä lisäyksiä. Päinvastoin nyt piti poistaa jotain, sillä tällä kertaa minulle on annettu tunti vähemmän aikaa.

Nyt ei jaksa tehdä kovin täsmällistä analyysiä omasta työpanoksesta. Jospa huomenna ehtisi miettiä, mitä oikein meinasi, kun luentoja väsäili. Väsymys johtuu siitä, että oltiin tänään Ilkan kanssa tosi aktiivisia. Ilkka hurruutteli lehtiä uudella lehtipuhaltimella ja minä kuokin ja kitkin kukkapenkkejä. Silitin jopa Ilkan paitoja, mutta siitä ei sen enempää. Ei varmaan kannata vaihtaa leipätyötään tekstiilipuolelle.

Illalla Ilkka vaihtoi minun vanhaan Toyotaani talvirenkaat. Innostuttiin siinä sivussa käyttelemään autovanhuksen kylkiin painepesuria ja puhtoinen taivaansininen ohjushan sieltä paljastui kaiken likakerroksen alta. Nyt voi hyvällä mielellä mennä nukkumaan, kun työt on tältä päivältä tehty.

Näkymätöntä työtä

Suurin osa väitöskirjaprosessista on näkymätöntä työtä. Työtä, joka vie hurjasti aikaa, ja jonka tuloksia on vaikea hahmottaa työn tekemisen hetkellä. Yksi näistä inhottavista töistä on haastattelujen litterointi, mutta en nyt tarkoita sitä vaan julkaisujen seuraamista.

Koko aamupäivän olen kahlannut suurimpien akateemisten lehtitalojen julkaisulistoja ja yrittänyt poimia listoilta minua kiinnostavat julkaisut. Työni helpottuu jatkossa oleellisesti, kun kaikista tärkeistä julkaisuista tulee jonkinlainen häly, kun uusi numero ilmestyy. Suurin osa lähettää vielä sähköpostia, mutta yritin siirtää kaikki hälypostit gmailiin, etteivät ne turhaan kuormittaisi yliopiston osoitetta.

Olen tullut riippuvaiseksi iGooglen sivustosta, jolle olen kerännyt uutispalveluita, viihdettä ja nyt myös tutkimukseen liittyviä juttuja omille välilehdilleen. Tutkimusvälilehti on vielä kovin puutteellinen, mutta erityisesti etusivusta on tullut toimiva kokonaisuus ja huomaan tsekkaavani uudet jutut monta kertaa päivässä. Aina kun työ ahdistaa, käyn tekemässä sudokun tai pelaamassa mindmasteria pari erää viihdesivulla. Jospa tutkimussivukin kehittyisi yhtä addiktiiviseksi.

Päätä särkee edelleen. Kohta on lähdettävä yliopistolle tulostamaan eilen kirjoittamani Liikesivistysrahaston muutoshakemus. Se pitää saada äkkiä postiin, sillä LSR:n maksatuspäivä on kuukauden viimeinen päivä ja parasta olisi, jos saisin rahat tililleni jo ennen Uuden-Seelannin matkaa. Pitää liittää maksatusohjelma ehdollisena hakemukseen. Jos suostuvat muuttamaan rahoituksen kohdetta, voivat samalla laittaa rahat maksuun.

Päänsärky voi johtua siitäkin, että tein eilen 30Boxiin – tämä taivutus on sitten omani, koska 30Boxesiin kuulostaa tyhmältä – tehtävälistan. Huomasin, että olen luvannut reagoida ainakin kolmeen eri paperiin, jotka ovat edelleen lukematta ja että tälle syksylle pitää raapia kokoon paitsi lukuseminaaripaperi, myös EBRF:n konferenssipaperi ja EMAC:in viisisivuinen abstrakti.

Tälle kuulle tulee vielä seitsemän MAR-harjoitustyötä arvioitavaksi. Ensi kuussa pitää arvioida 15 HTM-kurssin portfoliota ja järjestää ryhmille tenttikuulustelut eikä siinä vielä kaikki. Yhtäkkiä tajuntaan iski myös se, että HTM-kurssin kirjatentti lähestyy. Se on jo 2.11. ja kysymykset on vielä miettimättä. 

Annoin viime vuonna 30 kysymyksen patteriston etukäteen auttamaan tenttiin lukemista. Valikoin tentteihin 3 kysymystä tuosta patteristosta. Homma toimi ihan kivasti, mutta suunnittelin, että muokkaan kysymyksiä vähän tälle vuodelle. Nyt ei ehdi tehdä mitään muokkauksia vaan on pakko mennä vanhoilla kysymyksillä. Täytyy muistaa lähettää tenttikysymykset myös Joensuuhun. Siellä eivät halua esittää niitä etukäteen opiskelijoille, mikä aiheuttaa tottakai sen, että minun täytyy arvioida Joensuun tentit eri kriteereillä kuin kuopiolaisten tentit. Olisihan se kohtuutonta vaatia yhtä kriittisiä tenttivastauksia niiltä, jotka eivät ole voineet syventyä kysymyksiin etukäteen.

En kuitenkaan halua luopua etukäteen annettavista tehtävistä, sillä ne tuntuvat ohjaavan tenttiin lukemista tosi hyvin. Ennen opiskelijat pänttäsivät tenttikirjat kaaliinsa viimeisellä viikolla ja vastauksista tuli kovin pintapuolisia. Nyt kysymykset pakottavat käyttämään omaa järkeä ja yhdistämään eri kirjoista saatuja tietoja. Lähes kaikki kysymykseni sisältävät myös jonkinlaisen soveltavan osion, sillä mitä järkeä on kysellä nippelitietoa suoraan kirjan sivulta X, kun sen voi käydä tarkastamassa joka kerta tietoa tarvitessaan suoraan sieltä sivulta X? Eihän se mittaa osaamista, jos tarkistetaan, onko jokainen löytänyt sivun X ja opetellut siellä lukevan määritelmän tai taulukon tai mikä ikinä onkaan ulkoa.  No joo, mutta tänään on saatava Kampusnettiin viesti siitä, että tenttikysymykset löytyvät moodlesta. Jos ehtisin vielä ennen sählyä käydä ne edes kertaalleen läpi.

26.11. onkin sitten jo MAR-kurssin tentti ja siihen minun pitää antaa kysymys jo ennen Uuden-Seelannin matkaa. Tenttien tarkastus tulee heti matkan jälkeen ja sitten onkin jo tosi kiire ennen joululomaa. Ei ole ihan hauskaa tarkistaa 150-200 tenttipaperia joulukiireissä.

Töihin on siis ryhdyttävä ja unohdettava taas vaihteeksi oma väikkäri.

Toimintaa aprillipäivänä

Tänään pidettiin ensimmäinen palaveri laadullisen tutkimuksen kurssin järjestelyistä. Kurssi alkaa vasta helmikuussa, mutta osa porukasta näyttää olevan todella innokkaita ja halusivat aloittaa suunnittelun jo nyt.

Minun osuuteni tulee käsittelemään toimintatutkimusta. Kuin tilauksesta luentoni on aprillipäivänä. Kurssista tulee todella haastava. Meillä ei ole tähän asti ollut kunnollista tutkimuksentekemisen kurssia. Nyt tilannetta yritetään ainakin vähitellen korjata. Tälle lukuvuodelle muutimme kvali-kurssia monimuotoisempaan suuntaan. Tarkoituksena on saada luotua opiskelijoille ymmärrys siitä, ettei ole vain yhtä laadullista tutkimusta ja ettei laadullinen korvaa määrällistä eikä toisinpäin.

Jatkossa meille tulee myös uusi määrällisen tutkimuksen kurssi, joka korvaa vanhan tilastotieteen. Tosi hyvä, sillä tilastotieteiden kurssit ovat olleet kovin irrallisia tutkimuksesta. Toivottavasti näiden uusien kurssien myötä myös opiskelijoiden tutkimusvalmiudet parantuvat. Sitten ei enää tarvitsisi käyttää kandiseminaarin ensimmäisiä kertoa selittämään, mikä on tutkimus ja miten se tehdään.

En ole vielä pahemmin miettinyt, miten rakennan toimintatutkimuksen ympärille yhden luentokerran. Todennäköisesti kerron ensin, mitä toimintatutkimus on ja millaisia erilaisia lähestymistapoja siihen on erityisesti liiketaloustieteissä. Sitten pitäisi kertoa tutkimusprosessista ja erityisesti painottaa tutkijan omaa reflektointia koko toimintatutkimusprosessin ajan. Seuraavaksi pitää kertoa jotain analysoinnista ja lopuksi kirjoittamisesta. Näin seuraisin melko hyvin käyttämämme kirjan kappaleen rakennetta. Noh, tätä ehtii onneksi miettiä.

Tällä hetkellä tuntuu, että luentoni tärkein anti tulee olemaan se, että tutkija oppisi toimintatutkimusta tehdessään pohtimaan jatkuvasti omia toimiaan ja niiden vaikutusta tutkimukseen ja tutkittavaan ilmiöön sekä niihin henkilöihin, jotka osallistuvat tutkimukseen/toimintaan.

Kolmen taputuksen väärti

Ikääntyvien yliopiston luento meni ihan hyvin. Ei passaa brassailla liikaa, kun voi joutua itsekehustaan tilille, sillä luento äänitettiin ja se ilmestyy kai muutaman viikon päästä netissä.

Täytyy sanoa, että tänään minulla oli elämäni haasteellisin yleisö. Keski-ikä oli äkkiä arvioiden siinä 70-75 ikävuoden tienoilla. Herrat olivat pukeutuneet pukuun ja leidit vähintään yhtä tyylikkäästi. Yleisöä oli paikalla reilusti yli sata. Melkein joka tuolissa istui joku, eikä yliopiston massakursseilta tuttua yleisökatoa kesken luennon ollut havaittavissa. Tuntui, että kaikki katsoivat minua lähes haastavasti luennon alussa. Nämä henkilöt olivat selvästi tulleet oppimaan uutta. Heillä oli suuri halu kuulla, mitä tutkimuksen kaupallistaminen on ja myös oma mielipiteensä asiasta.

En ollut älynnyt, että ikääntyvien yliopiston yhteyshenkilöni oli hänkin samaa ikäluokkaa oleva täydellinen herrasmies. Minua ei varmasti koskaan ole teititelty, mutta nyt teitittelivät kaikki. Radio Kantin nuorimieskin teititteli. Ainoa, joka ehkä taisi lipsauttaa sinuttelun puolelle, oli koulutus- ja kehittämiskeskuksen edustaja.

Yhteyshenkilöni oli lukenut eilisen päivän lehden hyvin ja heti esittelyssään korosti, ettei koko vuoden apurahoja myönnetä ilman tieteellistä näyttöä. Sain hurjat taputukset jo luennon alussa ja olin varmasti tulipunainen, kun nousin kiittelemään.

Minulle ilmoitettiin ihan takuulla, että luentoni aihe on tutkijankammiosta apteekin hyllylle, mutta ohjelmalehtiseen ja kaikkiin muihin ilmoituksiin apteekki oli yleistetty kaupaksi. Pahoittelin luentoni alussa sekaannusta, mutta sanoin, että virhe johtuu ehkä omasta innokkuudestani omaa tutkimusaihettani kohtaan. Yleisö tuntui hyväksyvän selityksen.

Vähän ääni jumitti flunssan takia. Ilkan antama härveli toimi tosi hyvin. En käynyt kertaakaan tietokoneen luona vaan seisoskelin sivummalla ja vaihdoin slidet Ilkan härvelillä. Pitää ostaa sellainen itsellekin.

Luento eteni melkoisen sujuvasti, vaikka minulla ei ollut minkäänlaisia muistiinpanoja. Sitä näköjään kuitenkin muistaa melko hyvin sen, mitä aikoi sanoa. Ainoastaan takkuilin menetelmä- ja tuotepatenttien kanssa. Ajatus karkasi kesken kaiken siihen, kun selitin Ilkalle, miten Suomessa on tuettu geneeristen lääkkeiden kehitystä. Mietin, miten osasin sen silloin kertoa yksinkertaisesti ja siksi aloin sotkea sanoissani. Kukaan ei varmaankaan ymmärtänyt sitä sotkua, mutta toisaalta ei siitä kysyttykään mitään lopun puheenvuoroissa.

Jatkossa on pakko miettiä luentojen loppumetrejä. Alun ja keskivaiheen hyvä eteneminen karahtaa kiville, jos lopussa sotkee asioita. Toisaalta nyt lopetin alustukseni ilmeisen hyvin. Nostin lopussa esiin pari seikkaa, joista keskustellaan juuri tällä hetkellä.

Eräs naiskuulija esitti kipakan kommenttinsa, miten ahtaalle hänen mielestään yliopiston opettajat ajetaan, kun heille asetetaan vaatimus hankkia rahoitusta ja kaupallistaa tutkimusta. Näinhän se on ja olin siihen viitannut esityksessäni. Kuulija käytti pitkähkön puheenvuoron mielipiteensä ilmaisuun. Hän oli välillä todella kiukkuinen, mutta onneksi sanoi, ettei kiukulla ole mitään tekemistä minun ja minun tutkimukseni kanssa. Luentoni oli kuitenkin nostanut hänessä esiin syvän huolen.

Vastauksessani muistutin, että aktiivinen tutkimustyö ja yrityskenttään tutustuminen hyödyttää myös opiskelijoita, jotka saavat luennoilla uusinta tietoa tieteenalaltaan. Seuraava ilmeisen aktiivinen kommentaattori tarttui tähän ja sanoi, että hänen mielestään täytyy ensin oppia tieteen perustiedot, jonka varaan uusi oppi voi myöhemmin rakentua. En kiellä, etteikö näin olisi.

Myös tämä mies piti pitkän puheenvuoron, jonka aikana hän esitti monta kysymystä ja kommenttia. Hölmö minä, kun en ollut ottanut pientä kynää ja paperia mukaan. Unohdin täysin, mitä kaikkia asioita hän kysyi, mutta onneksi puheenjohtaja palautteli mieleeni muutamia asioita.

Suurin tämän kommentaattorin huolenaihe oli se, teettävätkö amerikkalaiset lääkeyritykset kliiniset kokeensa Suomessa, jossa korvausvaatimukset eivät ole hurjia, jos joku menee pieleen. Toivoin, ettei tilanne olisi ihan näin paha, mutta myönsin, että asiassa on jotain perääkin. Toisaalta muistutin, että lääketutkimuksen teettäminen Suomessa tuo maahamme myös veromarkkoja tutkimuksiin osallistuvien lääkärien ja hoitajien työpanoksen muodossa.

Toinen huoli miehellä oli tieteen agenteista, jotka pyrkivät hyötymistarkoituksessa selvittämään, millaista tutkimusta yliopistoissa tehdään. Myös tähän kerroin, ettei tilanne ehkä ole vielä aivan näin paha, mutta totesin, että akateemisessa yhteisöissä vallitsee mustasukkaisuus omista tuloksista. Kun kilpaillaan julkaisuilla, halutaan selvittää etukäteen, jos muualla tehdään vastaavan tyyppistä tutkimusta.

Julkaisuista sama kysyjä kommentoi, ettei akateemista pätevyyttä voi mitata julkaisujen määrällä, sillä osa julkaisuista on vähemmän arvokkaita kuin toiset. Näin onkin, mutta yliopistoilla on keinot arvottaa julkaisut. Olin viitannut kauppatieteelliseen tutkimukseen, jossa selvitettiin, ettei aktiivínen yritysyhteistyö vaikuta negatiivisesti tehtyjen julkaisujen määrään. Nyt jatkoin, että samassa tutkimuksessa ilmeni, että aktiiviset yritysyhteistyön tekijät itse asiassa  julkaisevat muita tutkijoita enemmän myös arvostetuimmissa ja usein teoreettisissa julkaisuissa.

Vielä ainakin yksi kuulija halusi tietää, onko tosiaan niin, että lääkkeen myyntilupa täytyy hakea kaikkiin maihin erikseen. Näin on, mutta selvensin, ettei tilanne johdu siitä, ettei eurooppalainen lainsäädäntö tältä osin olisi yhtenäinen. Sen sijaan lääkkeen korvattavuuskäytännöt ovat maakohtaisia. Sama kuulija halusi tietää, pitääkö kaikille johdannaislääkkeille tehdä uudet kliiniset tutkimukset vai voidaanko joissakin kehitysvaiheissa oikaista.

Vastauksessani viittasin geneeristen lääkkeiden markkinoille tuloon. Kun kaikkia tutkimusvaiheita ei tarvitse läpikäydä, kehitystyö nopeutuu merkittävästi.  Myös hinta tietenkin laskeen.

Loppupuheenvuorossaan Magnusson, yhteyshenkilöni, kiitteli vuolaasti esitystäni. Hän sanoi, että on todella harvinaista, että tutkija puhuu kieltä, jossa ei ole yhtään tuntematonta tieteellistä käsitettä. Hän myös kiitteli esitykseni johdonmukaisuutta ja sitä, että vastasin esitettyihin kysymyksiin rauhallisesti ja täsmällisesti. Magnusson toivotti kovasti onnea tutkimustyöhöni. Sain tilaisuuden päätteeksi vielä kolmannet taputukset. Ensimmäiset apurahan johdosta, toiset luennon päättyessä ja vielä nämä kolmannet tuomaan onnea tutkimukselleni.

Vielä muiden lähdettyä Magnusson tuli kädestä pitäen kiittelemään. Hän väitti, että minusta välittyi sama tieteen tekemisen palo, josta olin luentoni aikana puhunut. Hän sanoi puhuvansa kokemuksen äänellä sekä esiintyjänä että esitysten tilaajana. Hän väitti, että vain harvoin tutkijat pystyvät jäsentämään oman tutkimusintressinsä yhtä selkeästi. Olin varmasti taas ihan punainen ja varsinkin kun Radio Kantin äänittäjä ja KKK:n tyyppi olivat siinä vieressä kuuntelemassa.

Ei se luento ihan noin hyvin mennyt. Ääni värisi enkä saanut luentoon samaa lentoa kuin esimerkiksi Jyväskylän konferenssiesityksessä tai viime syksyn markkinoinnin ja kv. liiketoiminnnan kurssilla. Nuha verotti äänensävyjä, joita yritän aktiivisesti hyödyntää. Esiintyminen on minulle joskus kuin laulun korvike, jossa ääntä käytetään alleviivaamaan tiettyjä asioita ja herättämään kiinnostusta. Nyt en siihen pystynyt enkä luennon keskivaiheilla enää edes pyrkinyt. Mikin kanssa tolskaaminen tekee puheen varovaiseksi, mutta täytyy myöntää, etten muistanut nauhoitusta missään luennon vaiheessa. Vasta jälkeenpäin mietin, kuinka paljon takeltelin sanoissani ja kuinka paljon esitin lauseita niitä koskaan päättämättä. Niinkuttelu ei onneksi ole minun virheeni, mutta murteella puhuminen on. Onneksi tämänpäiväinen yleisö oli sen verran kokenutta, ettei varmaankaan hätkähtänyt murteellisiakaan ilmaisuja.

Luentorunko koossa – Jihuu!

Ikä-yo –  here I come! Luentorunko alkaa hahmottua. Vielä pitää treenata ja kokeilla, kuinka kauan luento näillä tiedoilla kestäisi. Tavoitteena on luennoida vajaa tunti.

En saanut luentoon riittävää jännitettä . Prosessi on joka tapauksessa melkoisen tylsä aihe, mutta yritän nostaa esiin erityisiä haasteita prosessin eri vaiheissa. Sitten pitäisi keskittyä kuvitukseen ja havainnointiin. Ongelmana on vain se, ettei kaupungintalolla toimi netti.

Kammiosta hyllylle -prosessi hahmottuu

Ikääntyvien yliopiston luento tuottaa edelleen päänvaivaa. Yritin tehdä tänään Ilkalle valmiiksi luennon materiaalia, mutta vastaan tuli perustavanlaatuinen ongelma. Jos otsikko on tutkijankammiosta apteekin hyllylle niin silloinhan kyse on ilmiselvästi lääketutkimuksesta.

Lääkekehityksen kaari on oma prosessinsa ja akateemisen tutkimuksen kaupallistaminen oma prosessinsa, mutta sitten tullaan vielä Kuopion yliopiston keksintöjen kaupallistamisprosessiin. Minulla onkin siis kolme erilaista prosessia, jotka pitäisi yhdistää tässä luennossa yhdeksi.

Tosi hyvä, että tajusin ongelman nyt. Omituista sinänsä, etten ole törmännyt siihen väikkärissäni, vaikka olisi pitänyt. Kun nyt ratkaisen tämän jotenkin järkevästi, olen varma, että hyödyn ratkaisusta myös omassa tutkimuksessani. Siksi ikä-yo:n luento sopii minulle tosi hyvin – omakin tutkimus edistyy, kun joutuu jäsentämään aika ajoin ajatuksiaan luennoksi.

Yritin saada näistä kolmesta eri teemasta yhtenäisen ajassa etenevän prosessin. Yksinkertaistin lääkekehityksen seitsemään vaiheeseen: Keksintö ja lääkeainekandidaattien seulonta, prekliininen tutkimus, kliininen tutkimus, myyntilupa, myynti ja markkinointi, faasi IV ja lääkkeen poistuminen markkinoilta. Akateemisen tutkimuksen kaupallistamisen tiivistin seuraavasti: Keksintö, suojaaminen, tutkimus- ja kehitystyö, teknologiansiirto, tuotekehitys ja testaus, lanseeraus, tuotekehitys tai -parannus, hallittu poistaminen markkinoilta. Kuopion yliopiston keksintöä koskeva prosessi etenee suurin piirtein näin: keksintöilmoitus, valmisteluryhmän lausunto, yliopiston vastailmoitus keksijälle, yliopiston oikeudet, julkaiseminen, suojaus, lisensointi tai myynti.

Okei, lääkekehityksen ja kaupallistamisen ensimmäinen vaihe on selvä ja keksinnöstä seuraava keksintöilmoitus samoin. Näistä tulee tutkijankammiosta apteekin hyllylle -prosessin vaihe yksi.

Sitten vaiheessa kaksi yliopiston puolella valmisteluryhmä ehdottaa ja rehtori allekirjoittaa yliopiston vastailmoituksen keksijälle sekä aloittaa yliopiston omien oikeuksien arvioinnin. Tässä vaiheessa tutkijat joutuvat miettimään julkaisemista, jonka yliopiston oikeudet voivat kieltää. Yliopisto voi ottaa itselleen oikeudet keksintöön, mutta edellyttää, että keksijät osallistuvat tuotteen patentointiin ja yritysyhteistyökumppanien etsintään.

Keksintö suojataan viimeistään vaiheessa kolme, vaikka lääkekehityksen puolella se olisi voitu suojata jo keksintövaiheessa. Lääkekehityksessä aloitetaan prekliininen tutkimus, joka on osa tutkimuksen kaupallistamisprosessin tutkimus- ja kehitystyövaihetta. Tämä vaihe laiminlyödään yliopistolla lähes poikkeuksetta. Kuvitellaan, että kun keksintö on patentoitu, se myy itse itsensä yrityksille. Ei yritystä kiinnosta patentti vaan tulevaisuuden potentiaali, jota on hankala hahmottaa ilman keksinnön jatkokehitystä. Patenttihakemuksen jälkeen tutkimusryhmä voi myös julkaista työnsä tulokset. Laajasti ajateltuna julkaiseminen on osa tutkimuksen kaupallistamista.

Vihdoin päästään kaupallistamisessa teknologiansiirtoon, jossa yliopisto yhdessä keksijöiden kanssa tai keksijät yksin riippuen siitä, kuka oikeudet omistaa, etsivät kiinnostunutta yritystä lisensoimaan tai ostamaan keksinnön. Tutkimusryhmä voi perustaa myös oman yrityksen, ns. yliopisto-spin-offin.

Lääketutkimuksessa kliininen tutkimus aloitetaan vasta yrityksessä, joten se on vaihe viisi. Kaupallistamisprosessin puolella keskitytään tuotekehitykseen ja testaukseen, jossa laaditaan liiketoiminta-analyysejä ja markkinastrategioita. Lääkekehityksessä strategioita laaditaan varovaisesti, sillä käyttötestit (kliininen tutkimus) vie useita vuosia, eikä lääkkeen pääsystä markkinoille voi olla vielä varma. Yliopiston kiinnostus keksintöön päättyy keksinnön lisensointiin, myyntiin, patentin raukeamiseen tai siirtymiseen takaisin keksijöille. Ainoastaan lisenssituloista on sovittu, miten korvaus jakaantuu keksijöiden, keksijän laitoksen ja tiedekunnan sekä yliopiston innovaatiopalvelujen kesken.

Myyntiluvan saaminen aloittaa kaupallistamisprojektin lanseerausvaiheen ja lääkekehityksen myynti- ja markkinointivaiheen. Työ ei pääty tähän, sillä lääkekehitystä valvotaan tiukasti vielä ns. faasi IV-tutkimuksissa, joissa myyntilupa voidaan jopa peruuttaa. Tutkimusten tarkoitus on kuitenkin parantaa ja varmistaa tuotteen turvallisuus ja käytettävyys sekä löytää pitkäkestoisen käytön tuottamia yhteis- ja haittavaikutuksia. Näin kyseessä on kaupallistamisen tuotekehitys- tai -parannusvaihe.

Tavoitteena on, että tuote voidaan poistaa hallitusti markkinoilta. Lääkekehityksessä uudet lääkkeet syrjäyttävät usein vanhat hoitokeinot tai yllättävät haittavaikutukset aiheuttavat myyntiluvan peruutuksen. Viimeistään patenttisuojan rauettua myynti laskee, kun geneeriset lääkkeet alkavat kilpailla alkuperäislääkkeiden kanssa.

Kerta kiellon päälle

Tietenkin tupsahti mieleen saunanlauteilla, missä menee opettajan ja tutkijan ero, vaikka lupasin, etten enää pohdi opettajuuteen liittyviä asioita.

Meidän laitoksella kaikki apurahatutkijat on valjastettu valtion rattaiden eteen opettamaan ilmaiseksi. Jotenkin opetus on yritetty jakaa sen mukaan, mikä sattuisi olemaan kunkin tutkijan spesialiteettia. Niinpä minä opetan korkean teknologian markkinointia, toimintatutkimuksen metodologiaa ja markkinoinnin ja kansainvälisen liiketoiminnan -kurssilla innovaatioasiaa.

HTM-luennot (high technology marketing) ovat tältä syksyltä ohi ja edessä on vielä kolme kirjatenttiä ja viisi suullista tenttikuulustelua. HTM on ehkä eniten minun alaani, mutta mitkä ovat ne eväät, joilla minä annan markkinoinnin syventävää luento-opetusta ja vieläpä englanniksi?

Syventävillä kursseilla pitäisi ehdottomasti hioa perusopiskelijasta timantti, joka pärjää ongelmitta työmarkkinoilla. Pitäisi auttaa opiskelijaa näkemään itse, miten jo opittua perustietoa käytetään ratkaisemaan käytännön ongelmia ja etsimään uutta tietoa, jos olemassa oleva osaaminen ei riitä. Okei, myönnetään, ettei tieto ole yhtä kuin osaaminen, mutta olkoon se toisen blogipohdinnan aihe.

Kompetenssi kateissa

Tuntuu turhauttavalta, kun oma kompetenssi ei ole sillä tasolla, että voisi riittävästi ohjata opiskelijoita. Minulla on koko ajan sellainen tunne, että minua luennolla tuijottava joukko tietää, että minä en oikeasti tiedä, mitä teen.

Miten voisinkaan tietää? Muutama vuosi sitten istuin samoilla kursseilla perusopiskelijana. Miten yksi apurahan kurimuksessa eletty vuosi muuttaisi perusopiskelijan opettajaksi?

Periaatteessa HTM-kurssilla voisi istua jopa jatko-opiskelijoita, sillä syventävät kurssit hyväksytään myös jatko-opintoihin. Viime vuonna kurssilla olikin kaksi jatko-opiskelijaa, mutta silloin vedin kurssin turhia murehtimatta. Kai syventävien opettaminen tuntui minusta vielä viime vuonna luottamustehtävältä – melkein kunnia-asialta. Nyt tuntuu siltä, että minua käytetään vain hyväksi. Ketään ei oikeasti kiinnosta korkean teknologian kauppatieteellinen opetus, joten se on vain kätevästi ”ulkoistettu” hyväuskoiselle jatko-opiskelijalle.

Millaista osaamista meidän perusopiskelijamme saavat yliopistosta, jossa heidän tärkeimmät kurssinsa on annettu kaikkein kokemattomimpien opetettavaksi? Onko Kuopion kauppatieteellisen saama kritiikki sittenkin oikeutettua? Miten voin katsoa silmiin entistä opiskelijaa, joka on tulevassa työssään täysin sormi suussa, kun minä olen epäonnistunut opettajana?

On opettaja-Outissa jotain hyvääkin. Olen ainakin innostunut aiheestani. Teknologiaympäristö tuo liiketoimintaan aivan uudenlaisia haasteita ja mahdollisuuksia, joita perinteiset toimialat eivät koskaan kohtaa. Vaikka liiketoiminnan perusperiaatteet pätevät myös teknologiaympäristössä, on niiden soveltaminen usein täysin erilaista.

Markkinoinnin haasteet teknomaailmassa

Jo pelkästään markkinoinnin näkökulmasta tekno tuo suuria haasteita. Miten tavoittaa asiakkaat, jotka eivät vielä tiedä tarvitsevansa uutta tuotetta? Miten tehdä radikaalista innovaatiosta helposti lähestyttävä ja omaksuttava? Miten yhdistää usein ristiriitaiset markkinoinnin ja tuotekehityksen intressit? Miten luoda liiketoiminnan pelisääntöjä ympäristössä, joka on kilpailevien teknologioiden, tuotteiden ja toimijoiden temmellyskenttää?

Jokainen haaste on mahdollisuus tehdä jotain muita paremmin, menestyä, kasvaa ja kehittyä. Toisaalta jokainen uusi markkinoille tuotu innovaatio avaa myös mahdollisuuden kilpailijoille tehdä jotakin samaa tai samantapaista. Ja taas toimintaympäristö muuttuu.

HTM-kurssilla olen pyrkinyt näyttämään osan tästä teknoympäristön dynamiikasta. Se, olenko onnistunut, selviää viimeistään, kun opiskelijat palauttavat portfolionsa ja tulevat tenttikuulusteluun. Minä luen sitten kurssipalautteesta, kuinka epäpätevä minä taas olinkaan.

Innosta puhkuen luentoja

Viikonloppu meni viimeisiä luentomatskuja puurtaessa. Tänään aamuvarhainen herätys huonosti nukutun yön jälkeen ei paljon hymyä kirvoittanut. Aamulla tein hätäpäissäni muutamia slideja lisää luentoja, jos vaikka materiaali loppuisi kesken. Niitä ei onneksi tarvittu.

Kaahasin Toyota-vanhuksellani yliopiston pihaan ja kirmaisin seminaarisaliin. Eihän tämä kannettavan rakkine tietenkään toiminut! Ei muuta kuin hips ja hops yläkerran työhuoneelle, kaikki tarpeellinen tikulle, munaravia alas ja uusi yritys. Onneksi kaikki toimi ainakin suurin piirtein.

Elokuussa Hollannissa tein sen virheen, että kaikki esityksessä tarvitsemani muistiinpanot olivat koneella. Akku loppui ja kesken esityksen iski kaamea paniikki. Nyt otin kaikista muistiinpanoistani printit. Oli tosi helppo puhua ihan muistiinpanojen vierestäkin, kun tiesi, että ne olivat tukena, jos tarve niin vaatii.

Kurssilla oli viisi vaihtaria – kaksi Italiasta, kaksi Puolasta ja yksi Unkarista. Olisiko olllut 15 opiskelijaa yhteensä eli ihan kiva porukka. Mistähän johtuu, että suomalaiset tytöt eivät saa sanaakaan sanottua kursseilla? Englannin kielen taidosta se ei ainakaan riipu, sillä ihan hyvinhän nuo puhuivat, kun pyysin esittelemään itsensä. Minä kai siellä eniten sönkkäsin, mutta toivottavasti olin myös eniten äänessä.

Mohrin kuvaukseen vahingollisten teknojen uhka

Ekat kaksi tuntia meni hyvin ja kielikin sujui. Monta hyvää kommenttia tuli. Yksi opiskelija oli joutunut hakkeroinnin uhriksi ja halusi lisäillä Mohrin korkean teknologian markkinoinnin kuvaukseen myös vahingollisten teknologioiden tuoman uhan. Okei, ihan hyvä pointti, mutta menee aika yksityiskohtaiselle tasolle, sillä muuten Mohrin kuvio on melkoisen geneeristä höpinää. Se on kuitenkin siitä hyvä, että siinä on tarkasteltu teknologiaa markkinoinnin näkökulmasta ja yritetty ryhmitellä erityispiirteitä erilaisten teemojen alle. Italialaiset sisäistivät korkean teknologian erityispiirteet tosi hyvin, vaikka Italia ei ehkä aivan kaikkein teknologisin maa olekaan.

Lisätilaa keskustelulle

Pitää ensi vuonna jättää vielä enemmän tilaa keskustelulle ja ryhmä- tai parityöskentelylle. Kiva nähdä, kun opiskelijat miettivät jotain erityispiirteitä ja varsinkin ne hetket, kun he oivaltavat jotain ihan itse, ovat minulle näin opettajana tosi tärkeitä. Kaikkein parasta olisi, jos saisi opiskelijat itse tekemään havaintoja ympäristöstään ja ajattelemaan asioita korkean teknologian näkökulmasta. Ei tähänkään asiaan ole yhtä oikeaa vastausta eikä korkean teknologian markkinointiin löydy taika-avaimia, vaan vallitsevaa tilannetta pitäisi oppia analysoimaan tiettyjen reunaehtojen mukaan.

On aika haastavaa saada opiskelijoita näkemään teknologiamarkkinat uusin silmin, jos ainoa syy tulla kurssille on  saada tutkintovaatimukset täyteen. Ainakin neljä viidestätoista kertoi syyksi kurssille tuloon pelkät opintopisteet. Voihan se olla kakaramaista rehvasteluakin, mutta ei tuntunut erityisen kivalta. Onneksi mukana oli myös niitä, jotka haastoivat minut heti alussa antamaan parastani. Joukossa oli graduntekijöitä ja gradua aloittelevia, jotka halusivat aidosti tutustua korkean teknologian markkinoinnin problematiikkaan.

Ensi vuonna pitää muistaa jakaa kuusi oppituntia kolmeen, sillä minä en jaksa skarpata kolmea tuntia putkeen. En ainakaan englanniksi. Huomasin ihan selvästi, että myös opiskelijat väsyivät ja kun kaikki ovat väsyneitä, mitään ei tapahdu. Ihan turha edes jatkaa, ja niinpä lopetin luennon vähän aikaisemmin kuin suunnittelin.

Opetus alkaa sujua

Miten minun opetukseni sitten sujui? Pääsääntöisesti ihan hyvin. Erityisesti aloitus meni melko lailla putkeen. Reippaasti, iloisesti ja hyvin artikuloiden;) Itse asiassa olin yllättynyt, miten hyvin onnistuin kokoamaan itseni Hollannin pieleen menneen esityksen jälkeen. En hermoillut lainkaan – ehkä sitten viimeisen tunnin aikana tahtoi unohtua sanoja ja asioita, mitä aioin kertoa.

Olen huomannut, että tarvitsen vajaat 20 kalvoa kolmen tunnin luennolle. Yritän jatkuvasti herättää keskustelua ja onneksi muutamat opiskelijat tarttuivat tänään syöttiin. Toisaalta yritän välttää kiusaamasta niitä, jotka ehkä eniten jännittävät englanniksi puhumista, mutta tänään varmasti kaikki olivat ainakin kerran äänessä.

Pitää hankkia jostakin sellainen Ilkan kehuma härveli, jolla voi vaihtaa slidea ilman, että täytyy käydä koneen luona. Silloin voisin vähän vielä rauhoittaa liikehdintää.

Minulla on tapana puhua aika hitaasti luennoilla. Lieneekö se peruja isoilla massakursseilla ja isoissa luentosaleissa puhumisesta, jolloin on tärkeää, että antaa ääniaalloille aikaa tavoittaa myös takimmainen penkkirivi. Ainakin nyt tuntuu siltä, ettei se osittain tietoinen rauhallisuus ole pahasta. Ainoa haittapuoli on se, että luennot alkavat ehkä tuntua loppua kohden tylsiltä. Joku voi myös ajatella, etten oikein tiedä mistä puhun, kun pysähdyn välillä miettimään. Pitää hommata vaikkapa vesilasi niin voi teeskennellä kostuttavansa kurkkua;)

Muutenkin pitää ottaa vesipullo mukaan. Tämänaamuisessa kiireessä vedet ja pullot jäivät kotiin, eivätkä vaihtarit antaneet minulle aikaa tauoillakaan käydä juomassa. Yksi jopa kyseli tauolla, mistä voisi saada osa-aikaista työtä Suomen visiittinsä ajaksi! Työvoimatoimisto voisi harkita englanninkielisten sivujen tekemistä…

Vielä pitäisi hioa luentotekniikkaa johdonmukaisemmaksi. Ehkä se auttaisi, jos saisi joskus tehtyä luennot hyvissä ajoin, jolloin ne ehtisivät vähän unohtua, eikä sitten kertoisi asioita monta slidea liian aikaisin. Nyt jouduin monta kertaa toteamaan, että tästähän me jo puhuttiin. Toki pienen ryhmän kanssa keskustelu muokkaa luennon kulkua. Joku voi nostaa esiin sellaisen asian, johon opettaja aikoo palata myöhemmin, mutta käsitteleekin asian jo aiemmin, kun se tulee opiskelijan suusta.

Ainakin Jyväskylän konferenssia varten pitää hioa esitystä vähän jouhevammaksi. Siellä aika on tosi rajattu – 20 minuuttia esitykselle ja keskustelulle yhteensä. Silloin ei auta kehäpäätellä tai hyppiä asioiden yli vaan kaiken pitää mennä tietyn kaavan mukaan.

Ihan hyvä mieli jäi. Englannin kanssa ei kannattaisi hermoilla. En millään muistanut, mikä on huutokauppa englanniksi, mutta onneksi muut muistivat. Sehän on auction. Eipä silti, kukaan ei ollut koskaan kuullutkaan del.icio.usista, joten tämä antitekno naikkonen piti sitten lyhyen johdatuksen myös sosiaalisen median maailmaan. Ilkka olisi minusta ylpeä!

Paniikki iskee

Nyt on tosi paniikki päällä. En saa HTM-kurssista minkäänlaista kokonaisuutta aikaan. Asia jää irralliseksi ja tosi pinnalliseksi. Minulle on varattu aikaa kuusi luentotuntia, joista melkein puolet menee ohjeistukseen, kurssin tavoitteiden esittelyyn ja ryhmäytymiseen.

Kolmessa tunnissa pitäisi käydä läpi korkean teknologian markkinoinnin erityispiirteet. Olen tärvännyt koko päivän korkean teknologian määrittelyyn ja markkinointi on vielä kokonaan miettimättä. Ehkä minun on pakko luopua siitä, että käyttäisin maanantain toimialatasoiseen määrittelyyn ja perjantain yrityskohtaiseen määrittelyyn. Tai onhan siellä paljon muutakin kuin määrittelyä.

Olen yrittänyt miettiä, miten saisin opiskelijat töihin ja miettimään itse näitä asioita. Jatkuvasti törmään siihen, että jotain ajattelun työkaluja on ensin annettava, mutta voinko sittenkään olla varma, että se ohjaa ajattelun oikeille poluille?