Kategoria: Väikkäri

Lukuseminaariabstrakti sai murskatuomion. Molemmat kommentaattorit olivat aluksi miettineet, ettei paperissa ole mitään kritisoitavaa. Ei heillä ollutkaan paljon mitään sanottavaa paitsi toinen heitti ilmaan ihmettelyn tutkimuskysymyksen laajuudesta. Paperi ei tietenkään ollut ihan näin valmis, mutta ei ehkä ihan niin huonokaan kuin mitä seuraavat puheenvuorot antoivat ymmärtää.

Alettiin nimittäin puhua ensin kysymyksen laajuudesta. Oliko tutkimuskysymys niin laaja, ettei siihen voi edes vastata? Kysymys kuulemma myös eli tekstin edetessä, vaikka sitä en usko. Aineisto ei vastaa kysymykseen, mutta millaisia tuloksia kyseinen aineisto voisi edes tuottaa, ihmetteli joku.

Ehdin onneksi kertoa, että käytimme Heidin kanssa sektori nimitystä koko Suomen bioalasta ja klusteria, kun puhuimme alueellisista keskittymistä. Päivi seuraavaksi olisi kuulemma väittänyt, että meillä oli käsitteet sekaisin. Tämä ero pitää tuoda esiin paperissa ja muutenkin pitää miettiä ja kirjoittaa auki pohdinta oikeasta määreestä. Päivin mielestä julkisessa keskustelussa puhuttiin ensin toimialasta, sitten biosektorista ja klustereiden kautta siirryttiin lopulta shokkeihin. Kysyin, ovatko shokit tosiaan tieteellinen termi, jota voi käyttää, mutta sitä Päivi ei tiennyt. Outoa, että hän nosti termin esiin, jos ei ole varma, voiko sitä edes käyttää tieteellisessä artikkelissa.

Päivin mielestä meiltä puuttuu perusteet koko tutkimusasetelmalle. Meillä oli väitteitä ilman perusteluja. Mihin perustamme väitteemme, että sektorin muotoutuminen on hidasta? Mihin perustamme väitteemme, että julkinen tuki edistää sektorin muotoutumista? Miksi näin olisi? Jos voimme perustella nämä sisäänrakennetut väitteemme, tutkimuskysymys on aiheellinen ja kiinnostava, muuten se on vain tuulesta temmattu ja raflaava. Siten voisimme myös perustella tarkastelutason, kansallinen vai alueellinen.

Meillä on kuulemma sellainen lähtökohtaoletus, että julkinen tuki alueittain on erilainen, jolloin aluetason tarkastelu olisi järkevää. Päivi penäsi, mistä tämä oletus tulee, mutta en osannut vastata siihen. Minusta meillä ei ole sellaista oletusta. Eikä meillä myöskään ole sellaista ennakko-oletusta, että suomalaiset bioklusterit olisivat poliittisesti edistettyjä vaan se on mielestäni yksi paperin tulos. Päivin mielestä se oli jo ennakko-oletus, mutta perustelematon sellainen.

Otsikointi oli epäonnistunut eikä vastannut paperin sisältöön. Päivi myös ehdotti, että kirjoittaisimme sittenkin väikkäriimme osan tai luvun. Tyytyisimme kuvailemaan Kuopion bioklusterin tai -shokin syntyhistorian ja that’s it.

Muiden papereista löytyi Päivin mielestä jotain hyvääkin, mutta meidän paperista ei nostettu esiin mitään positiivista. Kritiikki tuntui julmalta ja mieli musteni entisestään. Niinpä vedän täällä keksejä suoraan paketista eikä se ainakaan paranna oloa. Pitää kuitenkin jättää tämä muhimaan hetkeksi ja palata asiaan muutaman päivän päästä. Yleensä kritiikkiä on helpompi antaa valmiiksi mietitystä paperista kuin sellaisista kyhäelmistä, jollaisia aika moni muu tänään käsitelty paperi oli. Kritiikistä on varmasti hyötyä, mutta nyt sitä on hankala hahmottaa. Harmitti vietävästi, että jouduin kokemaan kaiken palautteen yksin tyyliin ”sinä sanot näin”, vaikka minä en ollut sanonut mitään. Yhdessä kuitenkin seistään paperin takana.

Lääkeliiketoiminnan seminaaripäivä oli tänään tosi hyvä. Mervi on aivan huippu hyvä opettaja! Mielenkiintoisin anti Mervin luennossa oli se, minkä kaikki rahoitusta opiskelleet jo tietävät: yrityksen ei kannata toimia omalla pääomalla. Vieraasta pääomasta saa vipuvaikutusta yrityksen toimintaan.

Mervi perusteli yleisesti hyväksytyn totuuden näin: a) Jos ostat osakkeita ja rahoitat näin riskibusinesta, haluat sijoituksellesi hyvän koron eli haluat yrityksen omaan pääomaan sijoitetusta rahasta itsellesi kunnon korvauksen, osingon. b) Jos sen sijaan annat yritykselle lainaa, tyydyt pienempään korvaukseen, koska silloin ei ole ainakaan yhtä suurta riskiä siihen, ettet koskaan saisi rahojasi takaisin.

Kun nyt käännät asetelman päälaelleen ja tarkastelet asiaa yrityksestä käsin, huomaat, että a-kohdassa yritys joutuu maksamaan ison osan tuotosta osinkona sijoittajalle ja b-kohdassa korvaus on pienempi ja vakaampi. Vaikka yrittäjät ehkä ajattelevat, ettei omalle henkilökohtaiselle pääomasijoitukselle tarvitse maksaa korkoa ja että se siksi olisi edullista, vieraspääoma tulee itse asiassa halvemmaksi.

Mervi sanoi, että yrityksellä kannattaa olla niin paljon velkaa kuin se pystyy hoitamaan. Kun yrityksellä on esimerkiksi ostovelkoja pitkien laskunmaksuaikojen vuoksi tai vuoden aikana kerrytettyjä lomarahoja, jotka maksetaan vasta myöhemmin työntekijöille, se voi käyttää koko tämän rahaosuuden omaan toimintaansa. Tästä rahasta on siis yritykselle selkeä vipuvaikutus, jota ei omalla pääomalla tai oman pääoman ehtoisella rahoituksella ole.

Omapääoman ehtoinen rahoitus on vielä toisestakin syystä järjetöntä. Kun esimerkiksi businessenkeli rahoittaa yritystä, se haluaa osuutensa myös vallasta. Voit siis menettää päätöksentekovaltasi, jos myyt yrityksesi liian halvalla. Mervi oli sitä mieltä, että esimerkiksi telkkarin leijonankidassa yrittäjät myyvät itsensä aivan liian halvalla, jos antavat 80 prosenttia vallasta rahoittajalle. Siksi kannattaisi mieluummin ottaa pankki- tai muuta lainaa: saat rahaa toiminnan pyörittämiseen, mutta voit tehdä päätöksesi rahoittajasta riippumatta.

Toinen tosi hyvä luento oli terveystaloustieteilijä Ismo Linnosmaan luento. Hän yritti perustella teoreettisesti, miksi geneeristen lääkkeiden markkinoille tulo itse asiassa nostaa alkuperäislääkkeen hintaa. Tätä ilmiötä kutsutaan geneeriseksi paradoksiksi.

Syy piilee siinä, että osa lääkkeen kuluttajista on lojaaleja, hintajoustamattomia kuluttajia. He ostavat ainakin tiettyyn hintatasoon asti aina samaa tuttua ja turvallista lääkettä, vaikka sen hinta nousisi geneerisen kilpailun myötä. Joku kyseenalaisti hinnannostopäätöksen ja väitti, että Frankin ja Salkeverin malli selittäisi vain sen, miksi alkuperäislääkkeen hinta ei laske.

On aivan selvää, että asiakaskunta pienenee, kun hintasensitiiviset kuluttajat siirtyvät geneerisiin lääkkeisiin. Siksi pienemmästä asiakasmäärästä pitää pystyä saamaan suurempi kate ja näin hintoja on nostettava. Toinen syy hinnannousulle tulee markkinoinnin puolelta. Hinta on eräänlainen laadun signaali: aina on niitä, jotka pitävät kallista brändituotetta laadukkaampana kuin täysin vastaavaa geneeristä tuotetta.

Kaikkein mielenkiintoisin asia Linnosmaan luennossa oli kuitenkin Laspeyresin indeksi, jolla pyrittiin osoittamaan, että hintojen vertailu eri maiden välillä pitää tehdä painotetuilla hinnoilla. Esimerkiksi hinnat voi painottaa tällä nimenomaisella Laspeyresin indeksillä. Kyseenalaistin mallin pätevyyden, sillä ennakkolukemistona olleessa Gladwellin artikkelissa kerrottiin, että vaikka alkuperäislääkkeet ovat USAssa Eurooppaa kalliimpia, geneeriset lääkkeet ovat halvempia. Näin hinnoittelulla voidaan ohjata kulutuskäyttäytymistä niin, että amerikkalaiset kuluttajat suosivat geneerisiä. Esimerkiksi geneeristen lääkkeiden tullessa markkinoille USAssa voi siirtyä vaikkapa 70 prosenttia niiden käyttäjiksi. Koska Euroopassa geneeristen hinta ei poikkea yhtä paljon alkuperäislääkkeen hinnasta, voi olla ,että vain ehkä 50 prosenttia siirtyy hieman halvempiin geneerisiin.

Koska Laspeyres painottaa hintoja perusmaan kulutuksella, vääristyy kokonaiskuva. Euroopassa geneeristen hintaa painotettaisiin liian suurella osuudella, joka tulisi suoraan Amerikan kulutuksesta. Linnosmaa jäi miettimään asiaa ja oli lopulta samaa mieltä. Yhtälö on USA-myönteinen, jos sitä käytetään perusmaana. Linnosmaa kehotti tutustumaan myös Paashe-indeksiin, jossa tällaista virhettä ei ole. Täytyypä etsiä se.  Muutenkin pitää miettiä tätä yhtälöä uudestaan. Sitä voisi käyttää väikkärissäkin.

Kukapa olisi uskonut, että rahoitus ja taloustiede voivat olla näin mielenkiintoisia, kun niitä tarkastelee tietystä toimialasta käsin. Tuli mieleen, että voisi mennä kertaamaan rahoituksen asioita jollekin peruskurssille.  Ei olisi pahitteeksi. Muistan senkin, kuinka aikoinaan haukottelin Linnosmaan kurssilla…

Michael Gladwell (25.10.2004) kirjoittaa The New Yorkerissa lääkkeiden hinnoittelusta. Hän käyttää esimerkkinäAstraZenecan närästyslääke Nexiumia. Nexiumin kehitys alkoi alkuperäisen Prilosec-närästyslääkkeen patentin umpeutumisesta. AstraZeneca alkoi aktiivisesti etsiä keinoja, kuinka se voisi edelleen hyötyä Prilosecin huimasta menestyksestä.

Pohdinnan jälkeen Prilosecin vaikuttava lääkeainemolekyyli jaettiin kahtia. Tutkimuksissa lääkkeet näyttivät aluksi yhtä tehokkailta, mutta jatkotutkimuksissa Prilosecin jälkeläinen paransi 90 prosenttia tutkituista potilaista. Prilosec pystyi ”vain” 87 prosenttiin!

Uusi lääke nimettiin Nexiumiksi ja se sai myyntiluvan maaliskuussa 2001. Nexiumin kuukausikäytön hinnaksi tuli 120 dollaria. AstraZeneca panosti lääkkeen markkinointiin, jotta se päihittäisi halvemmat geneeriset lääkkeet.

”In the political uproar over prescription-drug costs, Nexium has become a symbol of everything that is wrong with the pharmaceutical industry. The big drug companies justify the high prices they charge—and the extraordinary profits they enjoy—by arguing that the search for innovative, life-saving medicines is risky and expensive”, Gladwell kirjoittaa.

Kustannukset eivät niinkään johtuneet raskaasta tutkimus- ja kehitystyöstä vaan kliinisistä kokeista, jotka todistivat käytännössä saman tehon kuin Prilosecin aikaan tehdyt kokeet, sekä hurjasta markkinoinnista. Koska Nexium on reseptilääke, Gladwell peräänkuuluttaa myös lääkäreiden vastuuta lääkehinnoittelusta. Lääkäreillä, kuten myös potilasvakuutusyhtiöillä, olisi keinoja vaikuttaa siihen, minkä lääkkeen potilaat valitsevat.

Amerikassa reseptilääkkeet ovat kallita verrattuna esimerkiksi Ranskaan ja Englantiin, mutta geneeriset lääkkeet ovat kiivaasta kilpailusta johtuen maailman halvimpia. Siksi kirjoittaja väittää, että reseptilääkkeet eivät itse asiassa ole kalliimpia Amerikassa vaan ainoastaan hinnoittelujärjestelmä on erilainen: eurooppalaiset maksavat uusista lääkkeistä vähemmän, mutta lääkkeiden vanhentuessa he maksavat niistä amerikkalaisia enemmän.

Lääkehoidon kustannukset ovat kasvaneet Amerikassa vuosittain. Gladwellin mukaan kustannusten nousu ei kuitenkaan johdu siitä, että lääkkeiden hinta olisi noussut vaan vallitsevasta hoitokäytännöstä. Esimerkiksi astmahoidossa on alettu panostaa ennaltaehkäisyyn yhä suuremmilla annoskoilla ja entistä kalliimmilla uusilla lääkkeillä. Myös potilaiden määrä on kasvanut, kun esimerkiksi kolesterolilääkitys määrätään aiempaa nuoremmille potilaille.

Amerikkaan on perustettu erityinen järjestö vertailemaan lääkkeiden tehokkuutta ja tekemään suosituksia halvemmista mutta yhtä tehokkaista lääkehoidoista. Joskus on kuitenkin vaikea sanoa, korvaako halvempi lääke kalliimman. Se, mikä antaa toiselle potilaalle yhtä hyvän vaikutuksen, voi aiheuttaa sivuvaikutuksia toiselle potilaalle.

Usein käy vieläpä niin, että kliinisten kokeiden tuloksia tulkitaan tietyssä kontekstissa, joka vääristää niitä. Esimerkiksi Bristol-Meyers Squibbin Provachol-sydäntautilääke ei osoittautunut tutkimuksissa tehokkaaksi naisten sydänkohtausten ehkäisyissä. Lääke oli kuitenkin jollekin segmentille tehokkaampi kuin vastaava toinen lääke, ja tulos yleistettiin koskemaan koko populaatiota. Bristol-Meyers ei tehnyt itse tällaista tulkintaa vaan joukko riippumattomia sydäntautilääkäreitä.

Artikkelinsa lopuksi Gladwell muistuttaa, ettei kukaan ole erehtymätön. Marcia Angell, joka nykyään on suurimpia amerikkalaisen lääkehoidon kriitikoita, liittyy kiinteästi Provachol-jupakkaan.

The journal in which the Pravachol article appeared, incidentally, was The New England Journal of Medicine. And its editor at the time the paper was accepted for publication? Dr. Marcia Angell. Physician, heal thyself.

High Prices: The New Yorker

… ja hammasten kiristystä. Etusivu uusiksi ja miehet kannelle! Maata ei ole näkyvissä vaan uneton yö levittää varjonsa ylleni. Mieli mustenee ja kyynel pyrkii silmäkulmaan.

Huomasin, että huomiselle lääkeliiketoiminnan kurssille on annettu kauhistuttavan paljon ennakkolukemista. Lukemistoa ei oltu vielä lisätty, kun minä – kerrankin hyvissä ajoin – kävin viime viikolla tsekkaamassa kurssin sivut. Silloin tehtävänä oli vain pohtia alustavasti innovaation kustannuksia. Minä yritin saada ryhmäni pohtimaan niitä, mutta kun kustannuksia ei kuulemma ole! Herranen aika sentään! Aina on kustannuksia. Aina tulee yllätyksiä. Voi elämä!

Miksi minä imbesilli ilmoittauduin tälle hirveälle kurssille! Olisinhan minä voinut osallistua pelkille luennoille.

Päivi pyysi minut lounaalle lääkeliiketoiminnan kurssin tauolla, kun yliopistolehden toimittaja on tulossa tekemään kurssista juttua. Voin kuulemma samalla ”mainostaa” omaa väitöskirjatutkimustani.

Nyt kun hoidan tämän hyvin, joku voi jopa kiinnostua tutkimuksestani. Tarkoitan siis Kuopion yliopiston sisällä. Pitää miettiä torstaiksi tosi hyvin, mitä asioita haluaisin painottaa. Toimittaja itse ratkaisee sitten, mitä kirjoittaa.

Olen päättänyt, että muita en morkkaa. On koko laitoksen etu, jos meistä saadaan hyvä kuva eikä erimielisyyksiä saa tuoda esiin lehtijutussa. Tosi hyvä, että lääkeliiketoiminnan kurssi kiinnostaa. Se onkin oikeasti Päivin, ei minun, idea, joten Päivi saakoon kunnian.

Toisaalta toivoisin, ettei Tutkasta olisi mukana muita kuin minä, sillä muiden tutkimusaiheiden yhteyttä tutkimuksen kaupallistamiseen on ehkä vähän vaikea hahmottaa ainakin yleisellä tasolla.

Sain kutsun Innovation and Supply Chain Management -seminaarisarjan avoimet innovaatiot -luennolle. Siis ilmaisen osallistumisen! Hertsyykel, että onni potkaisi ja sitten taas ei.

Luento järjestetään Helsingissä 12. joulukuuta ja me tulemme juuri sinä päivänä Suomeen. En millään ehdi luennolle, vaikka mieli tekisi. Siellä on puhumassa teknologiajohtamisen kesäkoulussa Hollannissa minua tuutoroinut Wim Vanhaverbeke. Pitäisi mennä kyselemään, missä luvattu kirjallinen palaute tutkimussuunnitelmasta viipyy. Näillä guruilla vaan tahtoo olla tapana lupailla kaikenlaista, mutta toteutus on sitten toinen asia.

Vanhaverbekeä voi kai sanoa open innovation -ajatuksen isäpuoleksi, jos Henry Chesbrough on sen isä. Kysyin Wimiltä Hollannissa, mitä uutta ajattelussa oikeastaan on, koska kaikki teorian lähtökohdat on jo kuvattu muissa teoreettisissa keskusteluissa. Wimin vastaus oli se, että open innovationissa ajatus on lähtenyt ensi kerran liikkeelle käytännön toimijoilta eli siis yrityksiltä. Tai eiväthän yritykset ajattele vaan ihmiset yrityksissä.

Avoimen innovaatio -mallin mukaan yritys on avoin myös yrityksen ulkopuolelta tuleville ideoille, innovaatioille ja tuoteaihioille. Yritys skannaa aktiivisesti ympäristöä ja etsii potentiaalisia ideoita, joita lähteä sitten itse jatkokehittämään. Toisaalta yritys on myös valmis luopumaan omastaan tai lisensoimaan muille itse kehittelemänsä innovaation, jos se ei sovi yrityksen omaan strategiaan tai tuoteportfolioon.

Avoimet innovaatiot ovat siis eräänlaista vaihtokauppaa. Jatka sinä tuosta niin minä alan työstää sinun ideaasi pidemmälle. Malliin on otettu osaksi myös aktiivinen yhteistoiminta niin muiden yritysten kuin esimerkiksi yliopistojen kanssa. Se osa voisi sopia minullekin ja siitä pitää ainakin olla hyvin kärryillä, mutta toisaalta en jaksa uskoa amerikkalaistyyliseen paatokseen, jonka avoin innovaatio -malli on käynnistänyt.

Sen paremmin vielä tuntematta open innovation -keskustelua väitän, että se on taas yksi yritys yhdistää kaikki aiemmin hyväksi havaitut toimintamallit. Sehän lienee kuitenkin enemmän vain toimintamalli kuin itsenäinen teoria.

Ensi viikolla Tapani tulee pitämään minun MAR-luennolleni alustuksen avoimista innovaatioista, joten ehkä huomaan olevani turhan pessimistinen avointen innovaatioiden suhteen. Uuden oppiminen on hienoa ja pois vanhasta ja väärästä oppiminen se vasta hienoa onkin!

Heidi soitteli aamulla juuri, kun olin avaamassa konetta ja aloittamassa päivän töitä. Heidin mielestä bioklusteripaperin näkökulma on historiallinen ja minä tyydyin tähän. Onhan se, mutta sopiiko historiallinen tarkastelu nykyiseen tutkimusongelmaan? Pitäisikö muokata tutkimusongelmaa, joka ei ehkä tällä hetkellä ole kamalan kiinnostava?

Sovimme, että puhumme teoreettisesta lähestymistavasta, josta käytämme nimitystä industry evolution. Industrial evolution ei sovi, koska se ei salli poliittista vaikuttamista toimialan tai klustereiden syntyyn. Heidikin alkoi epäillä, että meidän analyysimme voi paljastaa, että Suomessa on vain yksi bioklusteri, joka toimii useammalla alueella. Minun mielestäni on melkein todennäköistä, että päädymme tähän tulokseen.

Päätimme lisätä klusterin määritelmän paperiin ja vaihtaa tutkimusasetelman niin, että klusterit ovat analyysiyksiköitä. Samalla Akatemian huippuyksikköohjelmaa aletaan käyttää yhtenä klusterin tunnistamisen työkaluna. Muita ovat bioyritysten ja julkisten bioalan organisaatioiden määrä alueella sekä henkilökunta näissä organisaatioissa.

Kun klusterit on tunnistettu, kriittiset tapahtumat analysoidaan laadullisesta aineistosta ja sen perusteella muodostetaan aikajanalla kulkeva klusterin kehitysketju kullekin alueelle erikseen. Lisäksi kuvaillaan poliittista, taloudellista ja oikeudellista ympäristöä.

Kun jokainen viidestä klusterista on tunnistettu ja kehityspolku kuvattu, aloitetaan koko biosektorin laajuinen tarkastelu. Pohdimme syitä, miksi biosektori ei ole lunastanut siihen kohdistettuja odotuksia, vaikka oletamme, että sektori on saanut rutkasti poliittista ja taloudellista tukea.  

Lisäsin nämä ja vielä julkaisufoorumiksi joko Technovationin tai Heidin ehdottaman International Journal of Biomedical Engineering and Technology -lehden. Lähetin työn Heidille ja hän lupasi tsekata sen vielä läpi ja lähettää moodleen. Sittenpä jäädään odottelemaan palautetta.